sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

Pallomeri kuistilla

Käytiin eilen miehen kanssa kaksistaan Kotkassa päiväseltään. Tytöt olivat sen aikaa hoidossa Ulla-mummolla.
Kyllä on muuten omituista liikkua kaupungilla ilman lastenvaunuja. Meillä on ollut viimeiset neljä ja puoli vuotta joka ikisellä kaupunkireissulla lastenvaunut istujineen mukana. Nyt ei ollut. Hieman alaston olo! Minne ne ostoksetkin laittaa? Pian tuota tottui vaunuttomuuten. Ja onhan se kulkeminen paljon nopeampaa ja vaivattomampaa ilman niitä lastenvaunuja ja varsinkin ilman niitä lapsia ;-)
 Mietittiin, mitä tytöille tuliaisiksi... BR-Toysissa se sitten selvisi. Ostettiin kassillinen pallomeren palloja! Kotiin tultuamme tyhjennettiin kahluuallas vedestä ja annettiin auringon kuivata. Sitten tytöt täyttivät altaan palloilla.

Voi sitä riemua!

Oli mieluinen tuliainen.

Meillä on lähipäivinä edessä tyttöjen kanssa päiväreissu toiseenkin suuntaan, Lahteen, jossa on myös BR-Toys.  Luultavasti tytöt saavat Lahdesta toisen kassillisen pallomeripalloja, sitten on tässä altaassa vähän enemmän oikean pallomeren tuntua.
Kotkan reissu oli oikein antoisa. Siitä on tulossa toinenkin päivitys, ehkäpä kolmaskin. Harmittaa ihan, että ei otettu kameraa mukaan, sillä varsinkin venesataman ja Sapokan seutu on todella viehättävää. Mutta onneks oli kännykamera.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti