Oispa jo maanantai!

Oispa tosiaan jo maanantai. Nimittäin maanantaina ilmestyvät nämä ihanuudet, uudet 1. luokan nallepostimerkit. Niitä täytyy tietysti käydä noukkimassa postista, vaikka en mikään keräilijä olekaan. Ihan eri asia sitten, raskiiko näitä kenellekään lähettää. Tai ehkä sitten, jos jättää itselleen yhden arkin muistoksi!

Kynttilätunnelmaa



Olen vasta tänä talvena keksinyt kynttilät. Olenhan niitä aiemminkin poltellut, lähinnä tuikkuja, mutta joulun tienoilla innostuin polttelemaan vähän isompiakin. Ja niihinhän jää ihan koukkuun. En enää osaa ollakaan olohuonessa, jos ei ole illalla muutamaa kynttilää palamassa. Ja onneksi kynttilävarastot olivat sen verran isot, että näistä on riittänyt polteltavaa jo kolmisen viikkoa. Kohta tosin täytyy täydentää varastoa, sillä enää on vain muutama kynttilä jäljellä. Tuikuista olen luopunut kokonaan, koska niitä saa olla yhtenään sytyttelmässä, kun eivät kestä paljon mitään. Melkein niitä menee yhdessä tuikussa lähes kaksi illassa.



15v

Maanantaina 13. tammikuuta meidän huushollin ainoa nelijalkainen asukas täyttää 15 vuotta. Shelttipoika Ville oli isännän seurana jo silloin, kun minä tänne muutin, eli se on siis miehen jälkeen huushollin toiseksi pitkäaikaisin asukas. Minä ja muksut tullaan perässä.

Ville on onneksemme ja iloksemme pysytellyt terveenä. Pari kesää sitten se säikäytti meidät kaikki pahanpäiväisesti, kun Ville yhtäkkiä alkoi kävellä pitkin seiniä ja meni muutama päivänä suorilta jaloilta jopa aivan nurin. Eläinlääkäri otti kokeita kokeiden perään, mutta ei löytänyt mitään varsinaista vaivaa.  Epäilimme jo kasvainta tai ties mitä, mutta eipä vaivoja ole sen koommin näkynyt. Koira on saanut elää terveen ikämiehen elämää.

Ja viimeiset kolme ja puoli vuotta se on ollut talon ainoa koira. Siihen asti Ville jakoi elämänsä toisen sheltin, Nallen, kanssa. Nalle kuoli 13-vuotiaana kesällä 2010. Sekin oli jo vanha. Hurjaa ajatella, että Ville menee siitä nyt vuodella ohi. Tai vaikkapa menisi kahdellakin, mistäs sen tietää. Sheltit ovat niiden koirarotujen joukossa, joiden edustajat todennäköisimmin elävät jopa 16-vuotiaaksi. Totta maar me toivotaan, että Ville on yksi noista...
Kuten kuvasta näkyy, Ville on Nallea jonkin verran isompi.  Nalle on sen korkuinen mitä shetlanninlammaskoiran kuuluukin olla ja Ville isompi. Tämä johtuu siitä, että männä vuosina, siis todella todella kauan sitten, shelttien jalostuksessa käytettiin myös collieita. Siellä täällä pentueissa sitten aina putkahtaa maailmaan näitä hieman isompia shelttejä. Pentueen toiset sheltit olivat aivan normaalin kokoisia. (tai jos tarkkoja ollaan, Ville oli pentueensa pienin syntyessään, mutta otti siskot ja veljet kiinni ja meni niistä koossa jopa ohi)

Vanhuksen elämä on leppoisaa. Enää Ville ei jaksa pitkiä kävelylenkkejä, mutta se pääsee käpöttelemään pihalle monen monta kertaa päivässä, lähes maalla kun asutaan. Toisista koirista se lähinnä hermostuu. Olemme miettineet Villen pitkän iän salaisuutta, ja tulleet siihen tulokseen, että varmaankin vastaus löytyy herkkupaloista. Villen tapauksessa herkkuja ovat myös tomaatti ja kurkku. Jos haluaa keittiöön kaverin salaatin tekoon, niin Ville on kyllä ensimmäisenä tarjoutumassa vapaaehtoiseksi. Jos vaikka saisi syödä tomaatin kantoja ja muutaman kurkkupalan...