Näytetään tekstit, joissa on tunniste kortit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kortit. Näytä kaikki tekstit

lauantai 31. maaliskuuta 2012

Pääsiäiskukkia

Tulppaaneja marketista, kaksi kimppua vitosella. Toinen meni mummolaan.

Perunanarsissit on kevään lemppareita. Niin ihania. Marketista ovat nämäkin. Kun ostin ne, oli kukkasilla kokoa vain muutama sentti. Ne kasvavat ihan älyttömän nopeasti. Siitä taitaa olla viikko kun ostin ne ja nyt ovat noin isoja.

Tässä perunanarsisseja vähän lähempää.

Näitä on ostettava joka kevät. Olen istuttanut näitä myös puutarhaan ja kunhan kevät etenee, niitä ilmestyy sinnekin. Nämäkin luultavasti päätyvät aikanana puutarhaan, missä ne sitten vuoden päästä kukkivat.

Käytiin viime sunnuntaina synttäreillä ja vietiin päivänsankarille muumimuki. Kortti omaa tekoa Tildan aineksista.

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Jouluvalmisteluja

Aika monissa englantilaisissa askartelu- ja ristipistolehdessä on jo ollut jouluisia juttuja. Sorruin ostamaan Papercraft Inspirations -lehden. Lehdessä oli kaupan päälle Forever Friends -karhuja ja muita koristeita joulukortteja varten.  

Tämmöisiä sain aikaiseksi. Kun ei ole pitkään aikaan kortteillut, niin näiden tekoon meni lähes puoli tuntia... Nyt kun niitä katselee, en voi kuin ihmetellä, mihin se aika hurahti, mutta puoli tuntia näihin meni!

Mulla on ollut blogi puolisentoista vuotta, eikä koko blogin historiassa ole ollut yhtä surkeaa päivityskuukautta kuin tämä syyskuu. Vaivaiset kolme postausta toistaiseksi, eikä vauhti näytä ainakaan kiihtyvän.

Olen kutonut kaulaliinaa jonkin verran, joten kukapa tietää, vaikka seuraavassa postauksessa näkyisi tuo kaulaliina. Sitten joskus kolmen viikon päästä... 

maanantai 6. syyskuuta 2010

Onnittelukortti




Tällaisen onnittelukortin väkersin yhtenä päivänä. Paperit taas Tildaa ja tuo tarra keskellä ihan Robin Hood -kamaa. En tiedä miten kolmiulotteisuus tuosta kuvasta näkyy, mutta jokainen kerros on koholla eli tarrapaloja aina käytetty uuden paperin kiinnittämiseen.
Kokoelmissani jo jonkin verran näitä yleisluontoisia onnittelukortteja, joita sitten voi aina kiikuttaa päivänsankarille. Tuppaavat vaan olemaan kovin hempeitä, eli lähinnä naispuoliset päivänsankarit näitä saavat, eivät nuo miehet oikein noista kukkasista, pastelliväreistä ja pitseistä perusta ;-)

sunnuntai 5. syyskuuta 2010

Minialbumi






Ihme ja kumma, mutta olen vihdoin saanut askartelurintamalla jotain aikaan. Tosi pienimuotoista kyllä, nimittäin valokuva-albumin, josta tietysti puuttuvat ne valokuvat ;-) Mutta tässä olis nyt niille kuoret. Paperi on Tildaa. Sidoin sivut kiinni nauhalla, jonne pujottelin pieniä helmiä. Ei tähän kauan mennyt.
Seuraavaksi pitäis kutoa kaulahuivi. On jo aloitettukin. Valmistumisajankohdasta ei ole tarkkaa arviota.

keskiviikko 10. maaliskuuta 2010

Kevään ensi-Tildat!





Eilen kävin Sinooperissa ajatuksena ostaa jotain Tildaa, sen kummemmin määrittelemättä mitä. Aikani hypisteltyäni kaikenlaisia ihanuuksia, päädyin ostamaan yhden pupun sekä vihertävää nauhaa. Nauha on viiden metrin paketissa, mikä kuulostaa paljolta, mutta ei sitä ole.
Pahveja (pupun ja nauhan kuvausalustaa) on viisi arkkia, mutta ne eivät ole tildaa. Sen sijaan ne ovat mitä mainioimpia pohjia Tilda-tyylisiin pääsiäiskortteihin. Yhden pupun varaan ei pääsiäiskortteja voi jättää, vaan niihin täytynee kuvat myös tyttöjä. Eli pääsiäiskorttia on jo tämän verran mietitty: tausta, tytöt, nauhaa. Vaikka eihän se tietysti ihan sillä selvä ole, kaikkea saa vielä pohtia. Huh. Onneksi on aikaa!

maanantai 8. maaliskuuta 2010

Tummaa puuta







Tumma puu on aina ollut mieleeni sisustuksessa. Kai tämä tulee lapsuudenkodista, missä yhä on tummaa puuta olohuoneessa pianossa, pianotuolissa, sohvapöydissä, sohvan ja nojatuolien käsinojissa... Joten on sitä tummaa puuta omaan kotiinkin täytynyt sisustukseen tuoda.
Tumma puu ja vastaavat värit ja sävyt sopii mielestäni hyvin myös piensisustusesineisiin. Tässä niitä meiltä muutamia, sieltä täältä kuvaukseen poimittuja. Jotkut näistä ovat yleensä vähän piilossakin, tuon itse tekemäni kortin olemassaolonkin olin melkein ehtinyt unohtaa. Kirjahyllyn perältä se löytyi.
Viimeisen kuvan Mozart-flyygeli on pienen pieni, kämmenelle mahtuva soittorasia, eikä se ole meiltä, vaan mummolasta. Se on mummon lahja yksivuotiaalle esikoistytölle. Turvallisuussyistä sitä pidetään mummolassa! Mutta kunhan tytöt kasvavat, sitten sen voinee tuoda tyttöjen omaan huoneeseen lipaston päälle. Kun soittorasiaflyygelin kannen avaa ja laittaa rasian soimaan, tanssii flyygelin kannella pieni balettityttö. Sekös neitosia jaksaa naurattaa.

maanantai 22. helmikuuta 2010

Decoupage


Kuka tällekin on keksinyt suomenkielisen nimen, lautasliinatekniikka! Onhan se tietysti varsin osuva, mutta tylsän kuuloinen. Onneksi lopputulos ei ole tylsä. Jälleen Cath Kidstonia hyödynnetty ja Ihriä taitaa myös näkyä käytetyn.

Maaliskuussa aurinko jo paistaa


Kepeän keväiset värit tässä kortisssa. Lahjapaketissa vieläkin keveämpää, sellofaania.

Yksivuotiaalle


Yksivuotiaan pojannaskalin korttiin on käytetty Cath Kidstonin tapettia. Samalla kortti toimii myös paketin päällyksenä. Jolloin varsinainen paketti voi olla vaikka vähän ohuemmastakin materiaalista.

38



Tammikuussa synttäreitään juhlivan kortti voi ollakin vähän talvinen väritykseltään.
Lahjat pakattiin koriin ja kori kääräistiin sellofaaniin. Siinäpä se.

21

Keväinen kortti synttäreitään viettäneelle miehen siskolle. Decoupage-tekniikalla osin toteutettu.

30

Päivänsankari sai myöhästyneet onnittelut pyöreiden vieton johdosta.

Do Re Mi



Muskarin kevätjuhlassa tyttö ojensi opettajalle kimpun kesäisiä kukkasia sekä pienen kortin.

Happy Birthday!

Tämän paketin sisälle piiloutui Kiroileva Siili.

Piristystä toipilaalle



Esikoisen kummitäti poti viime syksynä jalkaansa. Me kiikutimme piristykseksi pienen paketin, jonka sisältö oli varsin suklainen. Korttikin lähti matkaan sekä pieni kirjanen, jossa oli kuvia tyttöjen ensimmäisestä yhteisestä kesästä.