Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulu. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Joulumakeisia vielä vaan

Havahduin eilen siihen, että meillä on keittiön kaapissa vielä vaikka kuinka paljon joulukarssuja syömättä. 

Joten ei kun namit olohuoneen pöydälle syötäväksi.

Wiener Nougatit ovat meidän porukan suosikkeja. Näistä kipoista ja kupeista tämä oli ainoa joka tyhjeni. Olisko ollut meillä joulun/vuodenvaihteen ajan neljäs Wiener Nougat -rasia, ööh... 

Lapset sanovat näitä vihreiksi kuuliksi. Tai ovathan nuo vihreät niitä vihreitä kuulia, mutta lasten mielestä esimerkiksi keltaiset ovat "keltaisia vihreitä kuulia", punaiset ovat "punaisia vihreitä kuulia" jne :D

sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Saa joulu vielä olla

Meidän huushollissa joulu saa vielä olla. En ole kertaakaan purkanut joulukoristeita pois ennen loppiaista, enkä aina vielä loppiaisenakaan. Tänä vuonna loppiainen osuu perjantaiksi, enkä ihmettele yhtään, vaikka joulukuusi vietäisiin pois vasta ensi viikon sunnuntaina. 

Tänä vuonna joulusta ei tullut kovin monia ylimääräisiä vapaapäiviä ja se kyllä näkyy kotimme joulukoristelussa. Kun käy töissä viitenä päivänä viikossa, niin siinä on vain se pieni tietty aika mitä sitä kotia ehtii laittaa jouluiseksi, koska ne ruoanlaitot, perussiivoukset ja pyykinpesut, kaupassakäynnit ja lasten kanssa olemiset menevät aina sen kodin laittamisen edelle. Jos eivät menisi, nämä pallukat olisivat roikkumassa maljakkoon kerätyissä havunoksissa:-) Mutta tänä jouluna sain aikaiseksi vain yhden maljakkoasetelman havuista, ja tämä toinen jäi ajatuksen asteelle. Mutta jos sitä ensi jouluna sitten...
Noita joulupalloja olen hankkinut Pentikiltä, Stockmannilta sekä Kaunis Pieni Elämä Shopista (nuo suurimmat kävyt).

En minä vaan raaski vielä viedä kuusta pois!

Sitä ehtii taas viettää kymmeniä jouluttomia viikkoja tänä vuonna, niin mikäs kiire sitä nyt on joulua purkaa.

Saa Englannista tuotu joulupukkikin ihastella olohuonenäkymiä, eikä tarvi koko vuotta pahvilaatikossa kököttää;-)

Melkein parasta joulussa: Julia-suklaat! Oisko meillä jo kolmas paketti menossa. Vihreitä Kuulia syödään myös, mutta siinä ne joulukarkit sitten onkin.

maanantai 26. joulukuuta 2011

Tapaninpäivän aamuhämärässä


Ei joulua ilman pistaasipähkinöitä !

Keittiön joulutunnelmaa.

Askarteluhuoneen joulupallot.  



sunnuntai 25. joulukuuta 2011

Aaton tunnelmaa

Meillä kävi eilen joulupukki. Kuistilta kuului viiden maissa kellon kilinä. Joulupukkihan se siellä! Tytöt olivat reippaita, eikä kumpikaan itkenyt, vaikka kauppakeskuksissa ovat vähän pukkeja pelänneetkin. Pukilla oli muori mukana. Tytöt ovat kovia laulelemaan, mutta joulupukin läsnäolo oli niin jännittävää, että ei lasten laulusta tullut mitään. Meni äidin ja joulupukin duetoksi :-)

Tämän postauksen kuvat eivät ole ihan aikajärjestyksessä. Tässä menossa kuusen koristelu pari päivää ennen jouluaattoa. Koristelaatikko on vanha, 50-luvulta. Se on ukin ja mummon vanha joulukuusenkoristeiden laatikko. Hyvin tuo yhä palvelee. Mitä sitä hyvää vaihtamaan!

Pikkuapulaiset auttavat mielellään joulutouhuissa.

Rolle-kissa on vasta kolmen kuukauden ikäinen. Tämä on Rollelle ensimmäinen joulu. Pakettien rapina ja narujen kahina on kovasti pikkukaverin mieleen. Mikään ei ole Rollesta kivempaa, kuin sujahtaa joululahjapaperista tehtyjen tollojen sekaan touhuamaan. 

lauantai 3. joulukuuta 2011

Partylite-löytöjä

En ole käynyt tänä syksynä yksilläkään Partylite-kutsuilla, mutta tilauksia olen toki tehnyt.  En niinkään hamstraa niitä kynttilöitä (paitsi Ranskalaista Vanillaa...), vaan ostelen sieltä aina muita härpäkkeitä. Kuten nyt tällaisen LED-kynttilän. Tässä sarjassa on kolme eri kokoista kynttilää ja tämä on niistä pienin.

Voin tosiaankin suositella. Mulla on kaupasta ostettu kahdeltakin eri valmistajalta niitä pieniä LED-tuikkuja, ja onhan tämä iso kynttilä nyt "hieman" kirkkaampi. Valaisee jo yksinään enemmän mitä ne neljä kaupan pikku-LED:iä yhteensä. Tässä on myös ajastin eli tämän saisi halutessaan palamaan 5 tuntia päivässä aina samaan aikaan. Toistaiseksi en ole käyttänyt tuota ajastinta, vaan napsutan tämän aina päälle kotiin tullessani. Tämä toimii kahdella sormiparistolla. Näitä kynttilöitä on saatavana myös punaisena.

Punaisesta puheen ollen. Tästä Partyliteltä vanhanaikainen joulupallon mallinen rasia, myös tämän talven kuvastosta. Tässä voisi pitää myös kynttilää, mutta omasta mielestäni tämä on ihan kuin tehty joulukarkeille.

Vai mitä! Ai niin, terveisiä Fazerilasta, käytiin siellä viikko sitten, mistä kuvan karkit käyköön todistusaineistona:)

Punaista pukkaa

Kotona alkaa jo olla vähän jouluisia juttuja. Liina on Ikeasta, tonttu oli siinä Citymarketin kassissa, mitä jaettiin joulutapahtumassa pari viikkoa sitten. 

Tässäpä kierrätysporo! Löytö kouvolalaisesta sisustusliike Casamista, joka on kauppakeskus Valtaria vastapäätä, optikkoliikkeen entisissä tiloissa. Tämän on tehnyt paikallinen käsityöläinen, joka tuo näitä sinne myyntiin. Hän on kuulemma käynyt kauppaamassa näitä erilaisilla joulumarkkinoilla ympäri maata muutaman vuoden ajan. Mulle tämä poro oli ihan uusi tuttavuus. Poro on ommeltu kierrätysmateriaaleista ja vanhoista kankaista. Jokainen on omanlaisensa, eikä kahta samanlaista pitäisi olla.

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Lukemista

On mukavaa bongata joululehdistä ideoita oman kodin jouluun.  Tässä ensimmäiset joululehdet meidän huushollissa. Näitä tosin tulee ostettua varmaan vielä aika lailla lisää, kun en voi vastustaa ihania joulujuttuja ;-)

sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Joulua kohti

Nämä kuvat ovat viime joululta. Tämän tulevan joulun eteen en ole tehnyt vielä oikeastaan mitään. Paitsi nyt perustanut tämän joulublogin! Tai eihän tässä oikeasti mitään uutta blogia ole, on vain tuo vanha Maajolandia saanut tammikuun alkuun asti uuden nimen. Jos siitä saisi vaikka enemmän inspiraatiota tehdä päivityksiä vähän useammin.

Olen muutenkin päättänyt tänä vuonna olla joulun kanssa vähän aikaisemmin liikenteessä. Viime vuonna jouluverhojen ja koristeiden laitto jäi ihan sinne aattoviikolle eli aivan liian myöhään. Tänä vuonna on jouluverhojen oltava paikalla itsenäisyyspäivään mennessä, olen jo päättänyt.

Olen töissä ihan aaton aluspäiviin asti, eli jouluvalmisteluille jää käytännössä pelkästään iltoja ja viikonloppuja. Sen takia pitääkin aloittaa hyvissä ajoin.

Joka vuosi tulee ostettua jotain pientä uutta jouluista. Tämä liina on viime joululta Pentikiltä.

maanantai 24. lokakuuta 2011

Pukin pakettiin

Joulu se tulla jollottaa. Se on kuulkaas tasan kahden kuukauden päästä jouluaatto! Ja tässä huushollissa on nyt ensimmäiset joululahjat tilattu. Ellokselta. 

Viime vuonna tilasin Ellokselta muun muassa Muumiläppärin sekä nuken. Kokemukset olivat hyviä, joten laitoin taas tilauksen menemään. Tällä kertaa tilasin tytöille yhteisiä pukin paketteja. Nukke kampaajalla sekä Nukke vaatakaupassa. Ihan sopivia yhteislahjoja 2- ja 4-vuotiaille siskoksille. Yhdessä kuitenkin näillä leikkivät. 

Nelivuotias leikkii mummolassa vanhalla 70-luvun Lundbyn nukkekodilla. Enimmät asukkaat ja huonekalut ovat alkuperäisiä, omasta lapsuudestani. Hiljalleen olen tehnyt nukkekotiin uusiakin hankintoja, ja tänä jouluna pukki tuo sinne taas uusia asukkaita ja uusia pikkujuttuja, kuten tämän nuken rattaineen. 

Minilinjalla jatketaan. Lundbyn akvaario, kukkasia ja taulu paljastuvat myös jouluaattona isomman paketista.

Prinsessakausi rulaa meidän talossa... Kaiken pitäisi olla prinsessaa. Tässä muutamia prinsessoja lisää kokoelmiin!


Tällaisia verkkokauppahankintoja tällä kertaa :)

tuotekuvat : ELLOS

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Jouluvalmisteluja

Aika monissa englantilaisissa askartelu- ja ristipistolehdessä on jo ollut jouluisia juttuja. Sorruin ostamaan Papercraft Inspirations -lehden. Lehdessä oli kaupan päälle Forever Friends -karhuja ja muita koristeita joulukortteja varten.  

Tämmöisiä sain aikaiseksi. Kun ei ole pitkään aikaan kortteillut, niin näiden tekoon meni lähes puoli tuntia... Nyt kun niitä katselee, en voi kuin ihmetellä, mihin se aika hurahti, mutta puoli tuntia näihin meni!

Mulla on ollut blogi puolisentoista vuotta, eikä koko blogin historiassa ole ollut yhtä surkeaa päivityskuukautta kuin tämä syyskuu. Vaivaiset kolme postausta toistaiseksi, eikä vauhti näytä ainakaan kiihtyvän.

Olen kutonut kaulaliinaa jonkin verran, joten kukapa tietää, vaikka seuraavassa postauksessa näkyisi tuo kaulaliina. Sitten joskus kolmen viikon päästä... 

torstai 6. tammikuuta 2011

Joulukoristeiden poislaittopäivä

Tänään olen kerännyt joulukoristeita pois.
                                              
Tanskalaisihanuuksia...

Keittiön jouluenkeli.

Sitten kun vielä jaksaisi laittaa nämä kaappiin, jokaisen omalle paikalleen.

Jos illalla sitten... Päivän saavat vielä olla senkin päällä. 

Joulupuun viimeinen aamu