Näytetään tekstit, joissa on tunniste askartelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste askartelu. Näytä kaikki tekstit

tiistai 29. tammikuuta 2013

Pääsiäiskortit, osa 1.

Nyt niitä on sitten tehty, nimittäin ensimmäinen satsi pääsiäiskortteja. Kokeilin askartelua pikkuväen ollessa hereillä ja onnistuihan tuo. Siihen tosin vaadittiin sitä, että puolet pöydästä ja 2/3 askartelutarvikkeista oli pikkuväelle, ja minä sitten väkersin kortteja siinä pöydän nurkassa. Tytöt jaksoivat ehkä puoli tuntia, mulla meni näissä korteissa kaksi ja puoli tuntia. Eilen kortteiltiin.

Puput Tiimarista, kaksi arkkia. Tarratyynyjä pari kerrosta per pupu. Korttimatskut joululahja mieheltä, oli ostanut ne Sinellistä. Myös pinkit ruusut samasta paikasta ja ostajakin sama. Pitsit omista kokoelmista, Tildaakin joukossa.

Ja nuo sydämet taitaa olla Tiimarista. Siis vähän joka paikasta jotain.

Näytin näitä työkaverille, joka totesi, että ihan nättejä, ja hänkin tekisi mielellään, mutta raaskiiko niitä sitten antaa pois!

Jos sitä nyt yrittäisi. Onhan niistä varmaan iloa toisille, kun on ollut iloa itsellekin:)

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Ideakansio

Mulle on aina ollut hyvin hankalaa heittää vanhoja sisustuslehtiä roskiin. En raaskisi millään! Niitä kertyy ihan vaivatta sellainen metrin pino vuodessa, kun tilaan paria lehteä, ostan irtonumeroita ja pelastan kirpputoreilta euron maksavia yksilöitä kotiin... Mietin pitkään, mitä tehdä, kunnes keksin, että ratkaisu on ideakansio.

Nyt minulla on ollut jo puolisen vuotta ideakansio. Olisi tietysti kiva jos jaksaisi tehdä leikekirjaa tai skräppäillä, mutta meiksi ottaa talteen kivat sivut ja mainiot ideat ja laitan ne muovitaskuihin.

En koskaan ota talteen koko juttua, vaan aina vaan jostain tietystä jutusta sen mieluisan kuvan itselle, jossa on joku kohta tai idea tai värimaailma. Jotain sellaista, mistä todella pitää. Tuo oikeanpuoleinen sisustus tosin ei ole mistään lehdestä, vaan englantilaisen kiinteistönvälitystoimiston sivuilta. Aivan ihana lontoolaisasunto!
Tykkään punaisesta, mutta en uskalla käyttää sitä sisustuksessa, koska en tiedä, miten sen saisi luontevasti vaaleahkon tyylin joukkoon. Tuossa asunnossa punainen sopii vaaleaan älyttömän hyvin. Niin kaunista ja pirteää!

Kansion luomisessa on aikamoinen urakka. Kuten arvata saattaa, ripsin lehtiä aina pyräyksittäin. Olisi tietysti ihannetilanne, jos malttaisi silputa lehdestä parhaat ideat aina ne lehdet luettuaan, mutta niinhän siinä käy, että niitä lehtipinoja kertyy vaan, joskin enää vain muutama kuukausi kerrallaan.

Keittiöideoita on aina mukava kerätä. Ihana punainen maalaiskeittiö, vai mitä:)

Tämän lehtipinon kimppuun olisi tarkoitus käydä heti tämän päivityksen jälkeen. Tuossa vähän näkyy, minkä verran kansiossa on jo materiaalia. Se on ihan kuin oma ideapankki tai sellainen aataminaikuinen Pintrest. Olen jo sinnekin rekisteröitynyt, mutta sen verran vanhanaikainen olen, että on ihan kiva hakea sisustusideoita myös paperilta, eikä pelkästään netistä.

sunnuntai 3. heinäkuuta 2011

Kukkia ja sukkia

Mulla alkaa huomenna maanantaina työt kolmen ja puolen viikon kesäloman jälkeen. Kesäloma alkoi helteissä ja loppuu helteisiin. Ihan kuin ei siinä välissä olisi mitään viileää jaksoa ollutkaan!
Lomalla tuli hankittua kukkasia ja kudottua sukkia. Sain ne toisetkin valmiiksi, vaikka ne eivät vielä ole kuvauskunnossa. Pitäisi päätellä. Jos vaikka iltapäivityksen sitten tekisi.

Mulla on joka ikisen kesäloman aikana tarkoituksena tehdä puutarhaan vaikka mitä ihmeitä... Eikä niitä koskaan tule tehtyä! Jonkin verran hankin kivikkoon kasveja,  mutta vielä olisi vaikka minkä verran hankittavaa. Ehkä se on kuitenkin kivempaa ostella vähän kerrallaan, joka kesä aina jotakin.
Tämä aamu aloitettiin kitkemisellä. Minä kitkin ja mies oli siellä talikon kanssa huitomassa. Muksut keinuivat. Sen jälkeen koko porukka suihkuun! Oli oven takana jonoa. Kyllä oli kitkeminen hikistä puuhaa, vaikka kello ei ollut yhdeksääkään. Se on näin helteillä tehtävä puutarhahommat joko heti aamusta tai myöhään illalla.

Jotain tuli lomalla maalattuakin. Tämä taso tässä näin.

Askartelin vain muutamia kortteja. En tiedä, miten paljon oikein pitäisi olla vapaa-aikaa, että ehtisi askerrella pinon kortteja, mutta kolme ja puoli viikkoa lomaa ei näemmä riitä alkuunkaan.

Tässä toiset valmistuneet kesälomasukat.
Ja teinpä tuota yhden nuken mekonkin.
Tuntuu, että ei saanut lomalla paljon mitään aikaiseksi, mutta kun käy listaamaan juttuja, niin onhan sitä kuitenkin tehnyt yhtä sun toista.
Mulla on kesälomaa jäljellä vielä kaksi ja puoli viikkoa, mutta pidän ne osissa. Ensimmäisen viikon pidän niin, että lomailen kaikki heinäkuun perjantait. Eli heinäkuussa on nelipäiväinen työviikko, mitä luksusta! Yksi lomaviikko jää sinne elokuulle, olisiko se viikko kun koulut alkavat (en tiedä, kun meillä ei ole vielä koululaisia). Sitten on vielä yksi kesälomaviikko siellä syys-lokakuussa ja vihonviimeinen kesälomapäivä menee joulun aluspäiville.

maanantai 20. kesäkuuta 2011

Sinistä ja vaaleanpunaista

Tänään odotti postilaatikossa Maalaisunelmia-lehden tilaajalahja, tuo vaaleanpunainen pussukka.
Kortti puolestaan on omaa tekoa, päivällä väkerretty. Pohjalla on decoupage-tekniikalla tehty korttipohja, jossa on Tildan lautasliina. Lintu ja ruusut ovat Tildan uudelta askarteluarkilta. Niin ihanat värit... Sininen ja vaaleanpunainen sopivat kyllä hyvin yhteen.
Ei tämä kovin iso ole, mutta sopii kesän reissuille meikkipussiksi. Taitaa tosin olla siinä ja siinä, että mahtuuko ripsiväri tuonne ollenkaan!

En ole tehnyt kortteja pitkään aikaan. Tänään niitä syntyi kolme, mutta kaksi muuta sain valmiiksi iltasella. Tämä on kuvattu päivänvalossa. Pitänee kuvata huomenna ne muut.


sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Tuliaisia Tallinnasta

Rocca al Maren Accessorizesta ostin pienen vihkosen sekä vanhimmalle tyttärelle tuliaiseksi tarroja. Accessorize on brittiläinen ketju, mistä johtuen niillä on yleensä aina myynnissä joitain Englanti-aiheisia juttuja, kuten esimerkiksi tämä vihko. 

Yksi suosikkipaikoistani Tallinnassa on Viru-keskuksen Kaubamajan taloustavaraosasto. Löysin sen aikoinaan ihan sattumalta haahuillessani ympäri tavarataloa. Se ei ole aivan keskeisellä paikalla, enkä yhtään ihmettele, että moni ei siitä tiedä mitään, vaikka siellä on kaikenlaisia kivoja juttuja astioista lautasliinoihin.
Sinne mennään näin: tallotaan naistenvaateosaston läpi, uima-asuosaston ohi mennän myös, kuten myös ohitetaan se "verhoiltu" kahvila. Sitten käppäillään vähän rappuja alas ja tallustetaan pieni tovi miestenvaateosastolla. Tässä vaiheessa näyttää siltä, että tekee mieli kääntyä takaisin, koska tämä kerros taisi olla tässä. Vaan eipäs olekaan. Kun malttaa kävellä jokusen metrin eteenpäin, huomaa, että siellähän pilkottaa iso osasto, missä on vaikka mitä astioita ja keittiöjuttuja. Raahan sieltä aina vähintään kassillisen kaikenlaista... Tällä kertaa tyydyin vähempään ja hommasin vain kevääksi kotiin lautasliinoja. Niitä näkyy tässä näin. 

Rocca al Maressa oli joku paikallinen kodintarvikeketju, nimeä en nyt muista. Siellä oli myös pieni askarteluosasto, tai askartelutarvikehylly paremminkin. Oli tietysti kaapattava mukaan vähän juttuja kortteiluun. 

torstai 3. helmikuuta 2011

Rasialle uutta ilmettä

Tämä afrikkahenkinen loota on Ikean peruja. Jokunen vuosi sitten sieltä tuotu. Tänään sain sitten ajatuksen, että tälle voisi kehitellä uuden päällisen.

Kun tilasin jokunen viikko sitten paketin Pikku Iidan Puodista, niin paketissa oli tavarat kääritty tällaiseen viehättävään pallopaperiin. Ja nyt se paperi pääsi uusiokäyttöön. Tuo pitsi puolestaan on samaisesta putiikista tilattu.

Uusi, keväinen tyyli on valmis!

tiistai 11. tammikuuta 2011

Odotettu yllätys postilootassa

Postilaatikossa odotti pitkän työpäivän päätteeksi ihana paketti Pikku Iidan Puodista.

Tämä oli kiitoskortti tilauksesta. Aivan ihana:) Oli nopea ja ystävällinen palvelu kaikkiaan. Voin suositella!

Wanhan ajan postikortti ja paaaaljon pitsiä korttiaskarteluihin.

Kankaita saa-nyt-nähdä-mihin. En ole vielä päättänyt...

Lopuksi vielä romanttinen albumi, jonne voi joko kirjoittaa tai laittaa valokuvia. 

sunnuntai 26. joulukuuta 2010

Kohti tammikuuta






Askarteluhuoneessa eletään jo tammikuuta. Sain joululahjaksi tuollaisen ihanan lokerikon, jonka mies laittoi seinälle, vaikka oikeasti sen kai kuuluisi olla pöydällä. Tuolla askarteluhuoneessa vaan on kovin ahdasta, joten lokerikko sopi seinälle paremmin.
Myös tuo rottinkikorin alla oleva pariisilaisämpäri on joululahja, kuten on ylähyllyyssä roikkuva valkoinen sydänkin.
Joulu on ihanaa aikaa, mutta jotenkin iski kauhea hinku laitella kotiin jotain muutakin kuin joulua. Onneksi sitten on tuo huone, mikä on vähän erillään muista. Sinne vaan touhuamaan.
Hyasintti majailee myös askarteluhuoneessa tällä hetkellä. Pitäisiköhän tässä huomenna ostaa pari aivan nupullaan olevaa hyasinttia, vielä ehtisi...

torstai 23. joulukuuta 2010

Pukin paketteja






Muualle menevät paketit saatiin eilisiltana vihdoin talosta ulos, huh! Niissä on aina hommaa... Tässä on esikoisen kummitädin paketteja, joita paketoin vielä viime tipassa, kun kummitäti jo istui tytön kanssa sohvalla olohuoneessa... Eikä tässä vielä mitä. Miehen pakettien käärimisiä en ole vielä edes aloittanut. Ei kyllä ole koskaan mennyt näin myöhäiseksi, mutta eipä ole aiemmin ollutkaan joulua yhdistelmällä päivät töissä + illat kotona + kaksi muksua + yömyöhä joulua valmistellen. Viime jouluna olin vielä hoitovapaalla, niin mikäs siinä oli laitellessa. Mies kyselikin, mistä tämä tämän joulun kiireet johtuvat. Jep, tuosta työstähän ne! Mutta nyt on saatu kaikki hyvälle mallille ja hiljennytty joulun viettoon oman porukan kesken. Minulle hiljentyminen merkkaa ensi alkuun blogipäivitystä. Tämä on tätä nykyaikaa. Olisi niin kiva päivittää kotikuulumisia vaikka joka päivä, mutta kun ei ehdi, niin ei. Täytyy sitten päivittää kerralla enempi.
Joulut olen siis saanut laitettua. Kuvia ei joulustamme juurikaan vielä ole. Mies lähti päivällä kameran kanssa reissuun, joten en saanut tänäänkään otettua joulukuvia kodistamme valoisan aikaan. Epäilen tämän jäävän joulupäivän tehtäväksi! Mutta onhan tuota aikaa sitten.
Tämä ilta menee paketoidessa, tai ainakin nyt sellainen tunti ja risat menee. Olisi kiva hörppiä samalla glögiä, mutta mitäs jos sitä kaatuu niitten pakettien päälle? Toisaalta, siinäpä sitä on sitten motivaatiota vauhdikkaaseen paketointiin, kun saa paketoinnin päätteeksi palkkioksi lasillisen valkoista glögiä, sitä hieman tujumpaa ;-)

keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Pakettikortit, osa 1





Joulun pakettikorttien teko on sitten aloitettu. Yksi satsi on valmis, eli nämä sydänpakettikortit tässä näin. Häistä jäi kesällä yli näitä sydämiä. Liimasin sitten niitä kohotarroilla kultaisille korteille ja leikkasin ne sydämen muotoon myös. Nauhaa koristeeksi, siinä se.
Pakettikortteja pitäisi tehdä vielä lisää. Jonkin verran sain jo lähes valmiiksi, mutta kuvaan vasta sitten kun on se toinen satsi ihan valmis. Narut puuttuvat vielä. Niistä tulee vähän erilaisia.

sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Ikea meets Cath Kidston







Lastenhuoneessa tytöillä on näitä Barnslig-laatikoita. Tänään pöllin neitosilta yhden tällaisen, missä on neljä pientä lootaa. Perusväri näissä on sininen ja lisäksi niissä laatikoissa on keltaista, vihreää, oranssia ja punaista.
Päällystin laatikot ja kehikon Cath Kidstonin kangaspaloilla ja koristelin pitsillä. Hommaan meni yhdet yksivuotiaan päiväunet eli kaksi tuntia, ja kankaan ja pitsin lisäksi tarvittiin terävät sakset ja Erikeeperiä. Nyt en kyllä enää raaski antaa tätä tyttöjen huoneeseen, vaan pidän omassani.
Samalla harmittelen sitä, että tähänkö tämä on tullut, enää on aikaa päivittää blogia vain kerran viikossa! Joskus on päivittänyt joka päivä, nyt ei ole sellaiseen mitään mahdollisuutta. Jos olisi aikaa päivitykseen, sitten ei ole mitään päivitettävää. Mutta jos sitä nyt pitäisi kiinni edes tästä yhdestä päivityksestä viikossa. Jos oikein hyvin käy, voi päivittää toisen tai kolmannen kerran viikolla. Saa nähdä.

sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Päikkäriaskartelut





Päätin jo eilen illalla, että kun junioriina käy päiväunilleen, minä käyn askartelemaan. Sain kolmivuotiaasta seuraa, joka myös halusi askarrella. Liimasi pieniä nauhanpaloja paperille ja oli tekemäänsä korttiin oikein tyytyväinen.
Minä koristelin lasipurkin nauhoilla ja sydämellä, leikkasin toiseen lasipurkkiin pienen hatun Cath Kidstonin nenäliinoista, joo, en aio niistää niillä, vaikka aika monta pakettia niitä olen jo hamstrannut ;-)
Lisäksi solmin pienen sydämen yhteen tyhjänä olevaan pikkukoukkuun. Siinäpä se.

lauantai 11. syyskuuta 2010

Yksityiskohtia





Askarteluhuoneessa on aika hempeitä juttuja... Muualla kodissa on muita värejä. Pitsit, kukat sun muut on tungettu tähän yhteen pieneen huoneeseen. Siellä meidän tytöt tykkäävät tonkia laatikoita. Saattavat joskus touhuta siellä parikin tuntia. Aika siivosti osaavat kyllä olla ja laittavat tavarat takaisin paikoilleen. Jopa yksivuotias. Tosin hän ei saa koskea aivan kaikkeen, eikä tuo yletäkään.