maanantai 21. huhtikuuta 2014

Instagram-asiaa

Mulla on kestänyt blogihiljaisuutta aivan todella kauan, ja syy on tuossa ylläolevassa kuvassa. Olen aivan hurahtanut Instagramiin! Se on jotenkin niin vaivaton ja nopea ja helppo, ja sieltä tulee palautetta päivässä saman verran mitä blogissa tai Facebookissa yhteensä kuukaudessa.
Jos blogissa saa vuodessa tusina kommenttia, niin hyvä. Jos Instagramissa saa tusina sydäntä päivässä, se on vähän. Sieltä saattaa hyvinkin tulla 30-40 sydäntä päivässä. Tää on miulle aivan uutta...
Tietysti palaute innostaa lataamaan sinne lisää kuvia.
Olen myös jotenkin oppinut jo suunnistamaan siellä eli osaan etsiä itselle mieluisia kuvia ja olen vähän jyvällä siitä, miten homma toimii ja miten saada uusia seuraajia (pääsiäisen saldo 6 uutta seuraajaa, mihin olen todella tyytyväinen!). Täytyy itse tietysti olla todella aktiivinen eli tykätä toisten kuvista ja ladata omia kuvia minkä kerkiää.
Olen nyt ollut siellä seitsemän viikkoa ja ladannut tuona aikana sinne lähemmäs 100 kuvaa. Ensimmäisiä kuvia ei huomaa kukaan, tai no ei mulla ainakaan huomannut, mutta kunhan osaa hashtagata ne oikein, ja käy itse tykkäämässä toisten kuvista aktiivisesti, niin saa niitä seuraajiakin.
Instagram ehdottaa automaattisesti kaikkia Facebookissa olevia kavereita sielläkin seuraajaksi. Ainakin omat FB-kaverini ovat Instassa melko laiskoja, mutta eipä tuo minua haittaa. Toisaalta olen huomannut, että pari, kolme kaveria, joista ei Facebookissa juuri kuulu, ovat jo käyneet Instassa tykkäämässä kuvista, mikä on tietty huisin kivaa.
Kai tää Insta vaan joillekin sopii ja toisille ei. Mutta kokeilkaa nyt ihmeessä, jos teissä asuu edes pieni valokuvaaja siellä sisällä jossain :)
En ole hautaamassa tätä blogia kokonaan, mutta olen kyllä kuvineni jatkossa hyvin vahvasti tuolla Instagramin puolella. Ketä kiinnostaa, niin saapi tulla seuraamaan. Minut löytää sieltä nimellä Maajolee.
Kuvat ovat pääsääntöisesti kotona tai päiväreissuilta napattuja. Meiksin kuvista suosittuja ovat olleet esim. #shelties, #sylvanianfamilies, #flowers, #londonmemories, #kidsstuff, #moomins.
Jos Instagram ei ole tuttu, niin kannattaa ainakin yrittää päästä siitä vähän jyvälle. Mulla on vielä 7 viikon jälkeen sellainen tunne, että olen ihan alussa vasta, mutta oikein innolla ootan tulevaa:)

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Yläkerrassa tapahtuu

Syksyllä tulee yhdeksän vuotta täyteen tässä kodissa. Kun alakerrassa tuntui, että seinät alkavat tulla vastaan, ei auttanut kuin levitä yläkertaan. Eli tuohon tuossa kuvassa. Se oli vielä kuukausi sitten kylmä ja nuhjuinen puruvintti, mutta pian siellä näyttää toisenlaiselta. Paneelit on jo seinillä, sähkötöitäkin vähän tehty, mutta lattia on vielä aivan vaiheessa. Josko se loppuviikkoon mennessä näyttäisi jo vähän toisenlaiselta.

Tässä meidän talomme yläkerran vanha puoli. Se on ollut viimeiset vuodet varastona, paitsi ei ole enää, sillä kuukausi sitten vintti tyhjennettiin (mikä operaatio!). Toivottavasti jo ensi viikonloppuna pääsen maalipensselin kanssa heilumaan. Tulee tännekin vähän eri näköistä. Miten nyt nuo raksamiehet saavat oman osansa tehtyä.

Tähän näin: portaat. Tuohon kun puhkaisee reiän (melkein on jo puhkaistu) niin pääsee meidän keittiöön. Kyseisestä kohdasta oli purettava vanha leivinuuni, mutta se oli jo tullut tiensä päähän, eikä meillä ollut sille enää vuosiin mitään käyttöä.
Mulla on ollut viimeiset kaksi kuukautta ihan täydellistä blogihiljaisuutta. Kai se johtuu tuosta pimeästä vuodenajasta... nyt alkaa aurinko jo vähän paistamaan, ja kun kotonakin remontti edistyy, niin eiköhän taas kohta ole enemmän päiviteltävää.
Toinen syy blogihiljaisuuteen on Instagram (ja Pinterest, kai myös). Olen ihan hurahtanut tuohon Instaan, ja kun vielä Pinterestiäkin päivittää, niin ei ihme, ettei ole blogiin aika riittänyt. Mutta jospa sitä tässä keväällä yrittäisi parantaa tapansa. Saa nähdä, onko enää lukijoitakaan jäljellä!

torstai 16. tammikuuta 2014

Oispa jo maanantai!

Oispa tosiaan jo maanantai. Nimittäin maanantaina ilmestyvät nämä ihanuudet, uudet 1. luokan nallepostimerkit. Niitä täytyy tietysti käydä noukkimassa postista, vaikka en mikään keräilijä olekaan. Ihan eri asia sitten, raskiiko näitä kenellekään lähettää. Tai ehkä sitten, jos jättää itselleen yhden arkin muistoksi!

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Kynttilätunnelmaa


Olen vasta tänä talvena keksinyt kynttilät. Olenhan niitä aiemminkin poltellut, lähinnä tuikkuja, mutta joulun tienoilla innostuin polttelemaan vähän isompiakin. Ja niihinhän jää ihan koukkuun. En enää osaa ollakaan olohuonessa, jos ei ole illalla muutamaa kynttilää palamassa. Ja onneksi kynttilävarastot olivat sen verran isot, että näistä on riittänyt polteltavaa jo kolmisen viikkoa. Kohta tosin täytyy täydentää varastoa, sillä enää on vain muutama kynttilä jäljellä. Tuikuista olen luopunut kokonaan, koska niitä saa olla yhtenään sytyttelmässä, kun eivät kestä paljon mitään. Melkein niitä menee yhdessä tuikussa lähes kaksi illassa.


sunnuntai 12. tammikuuta 2014

15v

Maanantaina 13. tammikuuta meidän huushollin ainoa nelijalkainen asukas täyttää 15 vuotta. Shelttipoika Ville oli isännän seurana jo silloin, kun minä tänne muutin, eli se on siis miehen jälkeen huushollin toiseksi pitkäaikaisin asukas. Minä ja muksut tullaan perässä.

Ville on onneksemme ja iloksemme pysytellyt terveenä. Pari kesää sitten se säikäytti meidät kaikki pahanpäiväisesti, kun Ville yhtäkkiä alkoi kävellä pitkin seiniä ja meni muutama päivänä suorilta jaloilta jopa aivan nurin. Eläinlääkäri otti kokeita kokeiden perään, mutta ei löytänyt mitään varsinaista vaivaa.  Epäilimme jo kasvainta tai ties mitä, mutta eipä vaivoja ole sen koommin näkynyt. Koira on saanut elää terveen ikämiehen elämää.

Ja viimeiset kolme ja puoli vuotta se on ollut talon ainoa koira. Siihen asti Ville jakoi elämänsä toisen sheltin, Nallen, kanssa. Nalle kuoli 13-vuotiaana kesällä 2010. Sekin oli jo vanha. Hurjaa ajatella, että Ville menee siitä nyt vuodella ohi. Tai vaikkapa menisi kahdellakin, mistäs sen tietää. Sheltit ovat niiden koirarotujen joukossa, joiden edustajat todennäköisimmin elävät jopa 16-vuotiaaksi. Totta maar me toivotaan, että Ville on yksi noista...
Kuten kuvasta näkyy, Ville on Nallea jonkin verran isompi.  Nalle on sen korkuinen mitä shetlanninlammaskoiran kuuluukin olla ja Ville isompi. Tämä johtuu siitä, että männä vuosina, siis todella todella kauan sitten, shelttien jalostuksessa käytettiin myös collieita. Siellä täällä pentueissa sitten aina putkahtaa maailmaan näitä hieman isompia shelttejä. Pentueen toiset sheltit olivat aivan normaalin kokoisia. (tai jos tarkkoja ollaan, Ville oli pentueensa pienin syntyessään, mutta otti siskot ja veljet kiinni ja meni niistä koossa jopa ohi)

Vanhuksen elämä on leppoisaa. Enää Ville ei jaksa pitkiä kävelylenkkejä, mutta se pääsee käpöttelemään pihalle monen monta kertaa päivässä, lähes maalla kun asutaan. Toisista koirista se lähinnä hermostuu. Olemme miettineet Villen pitkän iän salaisuutta, ja tulleet siihen tulokseen, että varmaankin vastaus löytyy herkkupaloista. Villen tapauksessa herkkuja ovat myös tomaatti ja kurkku. Jos haluaa keittiöön kaverin salaatin tekoon, niin Ville on kyllä ensimmäisenä tarjoutumassa vapaaehtoiseksi. Jos vaikka saisi syödä tomaatin kantoja ja muutaman kurkkupalan...

tiistai 24. joulukuuta 2013

Jouluaattona

Joulupukki kävi ja toi muorinkin mukanaan. Säkki oli täynnä lahjoja, joskin pukki unohti lähtiessään säkin olohuoneeseen - lapset huomasivat. Pitää toimittaa pukin säkki Korvatunturille ensi vuotta ajatellen...

tiistai 10. joulukuuta 2013

Räps!

Ifolorilta tuli äsken sähköpostia. Joulukortit postitettu. Tämä kuva siihen meidän korttiin päätyi. Joku on sanonut, että hankalinta valokuvausta on lasten kuvaaminen ja eläinten kuvaaminen. Entäpä sitten, kun yrittää saada lapsia ja eläimiä samaan kuvaan? No, tässä on tulos!
Näkyy tuolta meidän ikämieheltä sentään kuono ja häntä, eli ihan tarpeeksi koiramaisia piirteitä kai, vaikka ei nyt varsinaista "naamaa" näy ollenkaan. 

Tässä meidän studio, eli omalla pihalla ihan parkkipaikan vieressä.

Tämmöinen siitä sitten tuli.