Näytetään tekstit, joissa on tunniste remontit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste remontit. Näytä kaikki tekstit

lauantai 13. heinäkuuta 2013

Eteinen ennen ja jälkeen

Meidän kodin kauhukammari oli useiden vuosien ajan eteinen. Tämä tässä näin. Pienen pieni tila, johon oli sullottu kaikkea mahdollista imurista tapettirulliin. Taisi olla tuossa kaapissa jopa joulupukin lahjasäkki piilossa, kun pukki sen "unohti" eteiseen.
Ja tänä keväänä päätin, että nyt kesälomalla alkaa tapahtua. Eteiselle on tehtävä jotain. Siitä on kerrassaan saatava selkeämpi. Rojut hiivattiin ja remppaamaan.

Tältä tuo sama nurkka näyttää nyt. Tapettia ja maalia, metritolkulla listoja.
Remppa-apuna mulla oli miehen serkku. Tai oikeammin pitäisi kai sanoa, että minä olin remppa-apuna ja tuo miehen serkku maalasi ja tapetoi, kerran tuon homman osaa. Minä jelppasin maalauksessa sen verran, että maalasin sellaiset kohdat, joihin yltää ilman tikkaita, meidän eteinen kun on korkeimmillaan noin 3 metriä korkea, vaikka muuten onkin pieni tila.

Tässä taas yksi ihanainen ennen-kuva.

Tältä näyttää tänään. Joo, mä en korkeanpaikankammoisena lähde keikkumaan maalipurkin kanssa tikkaille tuonne ylös. Ihmettelin vaan alhaalla, kun työ edistyi :)

Ikean iso vaatekaappi sai lähteä ja tilalle hankittiin lasten takeille naulakot seä kengille kori. Mua ei yhtään haittaa, että lasten naulakot lähtevät noin alhaalta. Talvihaalareita ei säilytetä eteisessä kumminkaan, niin ei tarvi naulakot tuon ylempänä ollakaan. Paneelien yläpuolella on, niin mitäs siellä onkaan... ei mitään! Ainoastaan tapettia. Aivan ihanaa ilmavuutta kaikkien niiden täyteentunkemisvuosien jälkeen.
Johtonippu pitäisi vielä naputella seinään kiinni, eli sen verran on remonttia jäljellä.

Paneelit meillä oli jo, ne vaan malattiin. Listat ovat uusia.

Sain tämän naulakon mieheltä lahjaksi jokunen vuosi sitten, ja nyt sitten tuo naulakkokin vihdoin viimein pääsi seinälle. On ollut pari viime vuotta "jemmassa", odottamassa oikeaa paikkaa.

tiistai 12. helmikuuta 2013

Jotain tarttis tehrä

Meidän autotallissa kököttää tällainen vanha seinäkaappi. Pienet laatikot on ties missä, mutta ei ainakaan siellä autotallissa. Tämä on edellisten tai ehkä jopa sitä edellisten asukkaiden jäljiltä.

Ihan nasevan oloinen tuo on, mutta kaipaa kunnostusta.

Meinasin ryhtyä jo viime kesänä maalailemaan, mutta homma hyytyi siihen, että en keksinyt mihin tämän sisällä laittaisin. Seinällehän tuo olisi kiinnitettavä. Toinen ongelma on nuo pienet lokerot. Ehkä ne voisi maalata ja laittaa sellaisiksi avolokeroiksi... Tiedä sitten.

Kulmatkin on sopivasti pyöreet! Olishan tämä ihan veikeä, mutta saa ny nähdä löytyykö tuunausintoa tai paikkaa, minne tän laittaa.

lauantai 3. heinäkuuta 2010

Kotasauna on nyt punavalkoinen




Saatiin aikaiseksi tällä viikolla uusi pinta pihasaunaan. Edellisten asukkaiden rakentama kotasauna on ollut nämä muutamat vuodet ihan maalaamaton, kunnes jokin aika sitten käytiin miettimään, että kannattaisko tuota maalata. Meidän pihassa talo, autotallirakennus ja pihavaja jo ovat punaisia, joten tuo sauna vähän erottui joukosta.
Mies maalasi punaiset osat ja osan valkoisista, minä enimmät valkoiset. Punaisen maalaukseen kului aikaa noin kaksi tuntia, valkoisten osien maalaukseen saman verran. Puolessavälin viikkoa maalailtiin.
Ei tuohon ihan ole vielä silmä tottunut, kun on vuosia katsellut sitä puunväristä saunaa, mutta eiköhän sitä jo parin viikon päästä pidä tätä punaista pihasaunaa ihan normaalina.