Näytetään tekstit, joissa on tunniste puutarhassa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste puutarhassa. Näytä kaikki tekstit

lauantai 20. heinäkuuta 2013

Oman pihan herkkuja

Meidän pihalla kasvaa kirsikkapuu, mikä on täysin edellisten asukkaiden ansiota. He sen ovat siihen istuttaneet. Tontin reunamilla taitaa kasvaa toinenkin, mutta en ole varma, onko se meidän, vai naapurin, joten olen jättänyt siitä kirsikat keräämättä. Onneksi näkyy linnuille kelpaavan.

Mustista ja punaisista viinimarjoista en myöskään voi ottaa kunniaa. Nekin pensaat ovat ikisen vanhoja, ainakin koosta ja sadosta päätellen. Mutta vadelmat. Niitä ei meidän pihalla kasvaisi yhden yhtä, jos en olisi muutama kesä sitten keksinyt istuttaa paraatipaikalle kourallista pensaita. Nyt satoa tulee jo parisen litraa. Tarkkaa määrää en osaa sanoa, koska vadelmat kypsyvät vähitellen. Niitä on kerätty ehkä jo reilu litra, mutta pensaissa on vielä vaikka minkä verran raakoja ja puoliraakoja vadelmia.

Olen aivan toivottoman huono pakastamaan marjoja. Mitä niitä on pakastettu, niin hyvä kun muistetaan talvella syödä. En ole yhtään pakastinihmisiä... Ellei sitten jäätelön ja einesten pakastamista lasketa ;)

sunnuntai 10. heinäkuuta 2011

Porrasprojekti

Mies rakensi viime kesänä puutarhaan liuskekivistä portaat. Melko pian huomattiin, että olisi kannattanut ajatella rikkaruohoja. Niitä kasvaa sellaista vauhtia,  että saisi olla kitkemässä monta kertaa viikossa. Päätettiin sitten ottaa ne aloilleen jo aika hyvin asettuneet kivet pois, tasoitella vähän paikkoja ja lisätä portaiden alla kangasta. 

Tässä on vähän paikkoja tasoiteltu. Kuvan ottamisen jälkeen tasoiteltiin vielä vähän lisää ja sitten lisättiin kangasta.

Tää ei onneksi ole kallista, ja paketissa on aika monta metriä.

Ta Daa! Aamun puutarhakierroksella odotti tällainen näky. Maisemointikangasta on totta tosiaan laitettu jokunen metri. Toivottavasti rikkaruohot pysyvät pois. Tiedä sitten, kuinka monta vuotta on tällaisen maisemointikankaan vaikutus, kun ei olla aiemmin laitettu (eipä sillä, etteikö olisi ollut aihetta).

Haettiin Hong Kongista kahdeksan säkkiä multaa, joista upposi portaikkoon kaksi säkkiä ja tuohon portaikon viereen toiset kaksi säkkiä. Tuo kivikko on myös pohjustettu sillä samaisella maisemointikankaalla, koska sielläkin oli aika paha rikkaruoho-ongelma.
Kohta pääsen lempipuuhaani, nimittäin kivikkokasvien ostoon. Niitä voisi harkita hillitysti myös näiden portaiden reunoihin, joista ne sitten nätisti laskeutuvat. Ainakin lukemissani puutarhakirjoissa laskeutuvat oikein nätisti, saa sitten nähdä, kuinka käy meidän puutarhassamme.
Odotamme innolla myös ensimmäistä sadetta, jotta näemme, kuinka suuri osa tästä mullasta valuu portaikkoa pitkin alas. Varmaan käy niin, että menee vuosi pari, ennen kuin nämä portaat alkavat olla siistimmän näköiset.
Monivuotisten kasvien kanssa se kolmas kesä on vasta se kesä, jolloin kasvit alkavat näyttää siltä, kuin olisivat olleet siinä kohdassa aina. Ja tähän kohtaan on ne kasvit vielä ostamatta.
Joten päivitys portaiden tilanteen etenemisestä odotettavissa siis ehkä kesällä 2013 ;-)

Parhaimmillaan pihalla

Suosikkikukkapenkkini meidän pihalla on tämä tässä näin.

En tiedä, minkä nimisiä nämä perennat ovat. Niitä nousee pihalle heinäkuun alkupuolella joka vuosi. Ne ovat aika korkeita ja varret ovat napakoita ja kestäviä. Tunnistaako joku?

Nämä kestävät muuten maljakossa oikein hyvin, mutta näistä tulee sisälle aikamoiset tuoksut... Kukka itsessään ei haise, mutta kukkien vesi alkaa haista tosi pian, eikä auta, vaikka vaihtaisi veden uuteen joka päivä. Ja se haju on paha!
Joten annan näitten ilahduttaa tuossa pihalla, vaikka nämä maljakossa kovin nättejä olisivatkin.

perjantai 24. kesäkuuta 2011

tiistai 21. kesäkuuta 2011

Puutarhaunelmia

Tämä ei ole unelmaa, vaan totisinta totta. Meidän pihalla varsin keskeisellä paikalla oleva pläntti, joka pitäisi uudistaa aika perinpohjaisesti. Oikealla näkyvät korkeat vihreät ovat loppusyksystä kukkivia kanadanpiiskuja, niistä tykkään. Neljä kesää sitten istutettuja ja erittäin hyvin levinneitä.
Etualalla tarkkasilmäisimmät voivat huomata kaksi pientä pensasmustikan taimea. Niitä ostin siitä huolimatta, että työkaveri varoitteli, että pensasmustikat ovat kyllä erittäin kauniita, mutta eivät maistu millekään. Aika näyttää.
Mustikoiden takana on kolme eri kokoista vadelmapensasta. Loppu on sitten kitkettävää. Kaikki muu. Eli suurin osa...

Haaveilen jostain tämäntyyppisestä! Tämän kuvan nappasin viime kesänä Loviisan Wanhat Talot -tapahtumassa, jossa  ihastelin talojen puutarhoja melkein enemmän kuin nitä taloja. Aivan ihastuttava yksityiskohta vanhan talon puutarhasta tämä tässä näin. Kyllä Loviisassa osataan! Toivottavasti saisin joskus tuohon oman puutarhan ongelmakohtaan jotain tämäntyyppistä luotua. 

Yhä Loviisaa, samasta puutarhasta kuin tuo yllä oleva kuvakin. 

Tämä on myös Loviisasta, sarjassamme "tähän tulee pyrkiä". Mulla taitaa pihalla kasvaa lähes kaikkea kuvassa näkyvää, mutta hujan hajan siellä täällä. Kunpa joskus pääsisi tällaiseen rauhoittavaan väriharmoniaan!
Jos ette ole käyneet vielä kertaakaan Loviisan Wanhat Talot -tapahtumassa, niin voin todella suositella.
27. ja 28. elokuuta tänä vuonna. Tapahtumalla on omat nettisivutkin, joilla kerrotaan enemmän mitä tuleman pitää.

Tämä puolestaan on ihan omalta pihalta. Vanha pyörävajasta löytynyt kyltti ;-)

maanantai 20. kesäkuuta 2011

Pihakuulumisia

Kävin aamupäivällä Mustilan Taimitarhalla ostamassa vähän taimia. Nämä eivät ole niitä uusia, vaan viimevuotisia tai alkukesänä istutettuja. Meillä on kalliokasveja kahdessa paikassa pihan uudehkolla pienellä kukkulalla. Kaksi ja puoli vuotta sitten meidän vanhaan taloon valmistui lisäsiipi. Lisäsiiven alta kaivettiin maata pois ja siitä maasta tuli puutarhaan uusi pieni kukkula. Se oli alkujaan aika hurjan näköinen, suuren suuri multamöykkykasa, jossa kasvoi vain rikkaruohoja.

Ei tällä meidän pihalla olisi vieläkään asiaa puutarhakilpailuihin, mutta kyllä tämä jo näyttää ihan vähän puutarhalta...   Olen tykästynyt kalliokasveihin ja haluan niitä aina vaan lisää. Ne ovat helppohoitoisia ja leviävät nopeasti ja ovat ainakin minun silmääni viehättävän näköisiä. Lisäksi ne sopivat mainiosti rinteeseen, johon aurinko porottaa jopa aamusta iltaan. Ei ole vielä yksikään kalliokasvi kuolla kupsahtanut kuumuuteen. 

Mutta voi tuota työn määrää, mitä puutarha vaatii. Vielä ei ole sellaista kesää tullut, että ei tarvitsisi ostaa uusia monivuotisia taimia, ja tokkopa ihan heti tuleekaan. 

En ole mikään pensasfani, ja sitäpaitsi niitä kasvaa jo edellisten asukkaan jäljiltä vaikka kuinka. Silti piti tänään ostaa  yhteen monista pihan ongelmakohdista uusi pieni pensas. Tämä tässä näin. Se on jo aika hyvän kokoinen, eikä maksanut kuin 10 euroa. Pensaaksi siis aika edullinen. 
Tässä lähtötilanne kesällä 2009. Tähän kuvaan aina palaan, kun tulee puutarhassa tunne, että siellä ei ole tapahtunut mitään. Kyllä sitä nyt jotain on saatu aikaiseksi! Mies on tehnyt liuskekivistä portaat sekä puutarhakalustolle oman tasaisen alustan. On istutettu nurmikkoa, saatu anopin pihasta taimia ja ostettu niitä aika lailla itsekin. Mutta niin se taitaa olla, että ei omalla pihalla tekeminen lopu.