Näytetään tekstit, joissa on tunniste vaatteet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vaatteet. Näytä kaikki tekstit

tiistai 9. heinäkuuta 2013

Häähulinaa

Edellisestä postauksesta on vierähtänyt melkein puoli vuotta. Voi apua, en tiedä, minne aika on oikein mennyt. Aina muka ollut jotain parempaa tekemistä kuin blogin päivitystä. Kaikenlaista on tuona aikana tapahtunut, ja tuorein uutinen on se, että käytiin viime viikonloppuna Joensuun lähellä häissä. Häitä vietettiin viehättävässä pienessä Profeetta Hannan kirkossa.

Kuusivuotiaan hääeleganssia. Mekko ostettiin jo vuosi sitten keväällä, koska myös viime kesänä meillä oli häät, joissa käytiin. Kouvolasta Pennaselta ostettu Creamien mekko on ollut aivan ihana ostos, ja onneksi mahtui vielä tytölle. Meillä on jonkin verran Creamien vaatteita tytöillä, muun muassa legginsejä ja villatakkeja.

"Ota äiti kuva meidän hääkengistä!"

Eikös se sade tuo onnea? Hääseremonian aikana ei satanut, mutta juhlien aikana vettä ropisi saavista kaatamalla. Onneksi sade pian taukosi.

Kirkkotupa oli viehättävä vanha hirsirakennus, jonne 20-30 häävierasta mukavasti mahtui kakkukahveelle.

Olisi tietysti pitänyt ottaa tästä kuva aiemmin, mutta enpä tullut ottaneeksi, niin tässäpä kuva juhlien loppupuolella jäljellä olevista hääherkuista. Kyllä niitä oli paljon enemmän, mutta tässä kohtaa ne on jo syöty ;)

tiistai 12. helmikuuta 2013

Kevätpuseroita

Tänään tuli Hennesin paketti. Tilasin tytöille arkipuseroita, farkkuja sekä Kitty-uimapuvun. Ne toiset farkut ja Kitty-uikkarit jäivät kuvaamatta, mutta kaikki muut nettilöydöt on tässä.

Pitkähihaisia ja lyhythihaisia... Äkkiäkös se kevät tulee! 

Molemmille jotain. 

lauantai 31. maaliskuuta 2012

Meandin paketti

Kävin kolmisen viikkoa sitten me & i :n vaatekutsuilla. Voi mitä ihanuuksia... Tämmöisiä meille sieltä kotiutui.  

Viisivuotiaalle vihreä keväthamonen/pusero sekä pinkit haaremihousut. Kolmivuotias tosin ehti jo pitää noita housuja, ja hyvin sopivat hänellekin.

Viisivuotiaalle sammakkopaita. Myös tämä on polvipituinen ja varmaankin housujen tai legginsien kanssa tätä pitää. 

Myös tämä punainen on sieltä kutsuilta ja sekin on sellainen paitulipituinen. Tuo oikeanpuoleinen on ostettu Meandin vaatekutsuilta viime syksynä ja on ollut kovin suosittu. Molemmat tytöt, 3 ja 5, ovat sitä pitäneet.

maanantai 5. maaliskuuta 2012

Kevääksi ja kesäksi Hennesiltä

Kevään perinteinen Hennes-paketti tulla tupsahti pari viikkoa sitten. Tässä paketin satoa. Huppari viisivuotiaalle. 
Tässä takkia hieman viileämmäksi kesäpäiväksi.

Kolmevuotiaan huppari.

Tää oli katalogin kuvassa niin kivan näköinen, mutta kun sen laittaa päälle, se on aika lailla ryhditön ja sellainen lötkö. Mietin jo, että tästä voisi tulla vaikka lämpiksi kevätpäiviksi sellainen hiekkalaatikkotakki. Aika rytky tuo on! Mutta mistäs sitä aina kuvista tietää, millaisia ovat. En viitsi takaisinkaan laittaa, kun tyttö tuosta kuitenkin tykkää ja se  mahtuu päälle ihan hyvin.

sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Syksyistä sunnuntaityyliä

Tänään käytiin Kaunisnurmen museokorttelissa syysmarkkinoilla ja kotimatkalla poikettiin vielä joen rannassa. 

Takki Marks & Spencer, housut Kapp Ahl, kengät Prisma.

Takki Marks & Spencer, housut ja polvisukat H&M, kengät Prisma.

torstai 18. elokuuta 2011

Lontoon takit

Tilasin pari viikkoa sitten sunnuntaina Marks & Spencerin nettikaupasta tytöille takit ja muuta syksyvaatetta.  Se paketti tuli jo seuraavana keskiviikkona. Kolmessa arkipäivässä! Aivan huippunopeaa.
Olen tilannut englantilaisista liikkeistä tavaraa jo ennen nettiäkin, muun muassa Past Timesista kaikenlaisia vanhantyylisiä sisustusjuttuja jo 90-luvun alussa, ja kyllä ne toimitukset olivat silloinkin nopeita. Myös marsufanien Winking Cavy Store on nopea tavarantoimittaja. 

Tästä takista on hyvin vaikeaa ottaa kuvaa, niin että värit toistuisivat luonnollisena. Takki ei ole aivan tämän värinen mitä tässä kuvassa... En tiedä, miksi värit näyttävät erilaiselle, vaikka on luonnonvalossa pihalla otettu kuva.

Ostan lapsille lähes poikkeuksetta joko beigejä, ruskeita, harmaita tai hempeän pastellisia vaatteita. Joten päätin tällä kertaa tilata hieman eri tyylisiä. Kaksivuotias on tähän värikkääseen minipopliinitakkiinsa ihan tyytyväinen. Luulen, että takki menee neitosella kaupunki- ja reissutakkina.
Tyttö suostui malliksi kun lupasin, että saa mennä kuvauksen jälkeen pomppimaan pieneen pallomereen kuistilla ;-)

maanantai 8. elokuuta 2011

Värikästä syksyyn

Marks & Spencerille lähti eilen illalla tilaus. Tytöille värikästä syksyyn.  Peppa Pig eli Pipsa Possu on meidän huushollissa erittäin suosittu possuneito, joten Peppa-paita oli tietysti listalla ensimmäisenä. Kaksivuotiaalle.
POSTAUKSEN KUVAT: www.marksandspencer.com

Nelivuotiaalla on menossa Minni-kausi. Tämän hän valitsi itse.

Syksyn puoliviileisiin päiviin, tikattu toppatakki. Ei tällä talvella pärjää, mutta menee syksypäivinä kaupunkitakkina.

Kaksivuotiaalle hupullinen takki. Samaa värikästä väriperhettä mitä isosiskonkin takki.

Ja sukkahousuja vielä lopuksi. Kolmen paketit kumpaisellekin. Lisäksi paketissa on tulossa Peppa-possun pyjamasetti sekä itselleni Hello Kitty -kynsilakkasetti, missä on muutama eri värinen puteli. Varpaankynsilakaksi ajattelin, enhän minä muuten sitä kynsilakkaa käytäkään.

Saa nähdä, jos vielä tilaisi Nextiltä hieman hillitympiä sävyjä tylleröille. Olen jo käynyt katsomassa sivuiltansa, mitä sieltä voisi tilata ja onhan tuolla vaikka mitä.
Katsoo jos vaikka kuukauden päästä sitten.
Huomenna on ohjelmassa reklamaatio! Ilmoitin nelivuotiaan muskariryhmään puhelimitse. Tuli musiikkiopistosta vahvistus. Sukunimi väärin. Lapsen ryhmä vääränä päivänä. Ja kaiken huipuksi nelivuotias oli merkitty yksivuotiaiden ryhmään. Huh huh. Oli monta kämmiä mahtunut yhdelle aa neloselle. Ilmoitin kyllä varsin selvästi, että tyttö on tulossa torstain ryhmään, nelivuotiaiden ryhmään. Mutta ei. Jotenkin on tyttö nyt merkitty yksivuotiaiden ryhmään maanantaille. Huoh. Toivottavasti siellä oikeassa ryhmässä on vielä tilaa. Ihan jännittää, että kuinka käy.

torstai 7. heinäkuuta 2011

Alelöytöjä

Nyt kun alennusmyynneissä on päästy 70 prosentin alennuksiin, niin meiksikin jo kiinnostuu. Tää pitsihörhötys löytyi Vero Modasta. Aivan ihana vaikka farkkujen kanssa. Oli napattava mukaan. 


Tää on sitten aika kesäinen, vai mitä! Kivan aurinkoinen väri, eikä ollut hinnalla pilattu. Vilasta.

Tässä toinen Vero Modan löytö. Ei yhtään niin hauska kuin nuo kaksi ensimmäistä, mutta ihan ok työpaidaksi sitten syksyllä, kun ilmat vähän viilenevät ja pitää olla jotain käytännöllistä päällepantavaa.  Tän kanssa vois sopia vaikka joku harmaa villatakki tai harmaa huivi. Hmmm... pitää ryhtyä metsästämään.

lauantai 4. kesäkuuta 2011

Ylppärijuhlissa

Millan kummitäti päätti kolme vuotta sitten palata koulunpenkille. Meni iltalukioon. Tänään sitten oli se suuri päivä, kun nostettiin malja ylioppilaalle.
Millalle ostettiin Kapp Ahlista juhliin Vintage Stories -juhlamekko ja samasta puljusta on nuo sukkahousutkin. Jalassa oli mustat lakerikengät.
Sattui vielä niin kivasti, että kaikki normaalihintaiset vaatteet olivat eilen Kapp Ahlissa 25% alennuksessa. Tämä kolttu on kokoa 104cm, vaikka tyttö ei vielä ole niin iso. Tuumin vain, että on sitten enempi käyttövuosia jäljellä, kun ostaa vähän isomman. Menee sitten myöhemmin vaikka puserona ja voi tätä tuo isosiskonsakin lainata.

Isommalle ehdin jo ostaa Lasten Vaatekaapista tällaisen rimpsumekon ja valkoiset legginsit, vaikka niistä ei näy tässä kuvassa kuin pilkahdus. Kengätkin ostettiin, Prismasta. Mutta sitten kävi niin, että löydettiin vielä kivempi mekko... Tämä fuksianpunainen saa olla yksi kesän reissumekoista, kun käydään Muumimaailmassa ja lähempänä olevissa päiväpaikoissa. Pitkähihaista päälle vaan, jos sattuu viileämpi päivä.

Tässä tämä kakkosvaihtoehto, joka sitten lopulta päätyi ylioppilasjuhliin. Löydettiin molemmat mieluisat mekot Lindexiltä.  Meikäläisellä oli vielä pitsi/kangas-huivi harteilla, vaikka kyllä tuota ilmojen puolesta olisi tarennut ilmankin:-D 

maanantai 18. huhtikuuta 2011

Kevään city-look

Tässä nelivuotiaan tyylinäyte viime lauantailta. Käytiin Kaunisnurmen museokorttelissa, jossa oli käsityöläisten taitopäivä sekä markkinat. Kuvasta voi päätellä, että malli oli aavistuksen vastahakoinen.

Takki Hennesiltä tämän kevään mallistoa, huivi lastenvaateliikkeestä viime vuodelta (merkkiä en muista), pipo siitä samasta lastenvaateliikkeestä, violetit sormikkaat joko Prismasta tai Citymarketista tai sitten jostain muusta marketista tai jopa Seppälästä, ja  farkut (jotka ei näy kuvassa) myös Hennesiltä.
Meille on yksi kevättakki vielä tulematta, Jonathanin kutsuilta tilattu. Sen kun saa, sitten voidaan tehdä vihdoin postaus tyttöjen kevään pihavaatteista.

sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Pieneksi jääneitä

Jo tuli vaatekaappiin tilaa.

Lähti pois yhtä sun toista.


Ehkä sitä kotvan päästä voisi päivittää kevään hankintojakin. Kävin nimittäin eilen Jonathanin / Jesper Juniorin vaatekutsuilla. Isommalle ostin kevättakin, pienemmälle stretch-farkut ja molemmille sukkahousut, sukkia ja vedenkestäviä välikausirukkasia. Toimitusaika on niillä Jonathanin vaatteilla parisen viikkoa, eli ihan vielä ei ole kuvattavaa. 

En kauheasti pidä tytöillä sinistä, vihreää tms, mutta jonkin verran kuitenkin. Tässä siis vielä vanhoja ja pieneksi jääneitä vaatteita.

torstai 24. maaliskuuta 2011

Mikäs se siinä?

"Mikäs se siinä?"

"MAASU!"

Lontoosta Primarkilta viime syksynä, molemmille tytöille samanlainen. Maksoi peräti kaksi puntaa kipale, mikä on euroissa suht sama. Harvoin sitä marsuja näkee "high streetillä", ja kun näkee, on tietysti napattava mukaan.

torstai 24. helmikuuta 2011

Kevätvaatetta

Kevään ensimmäinen vaatepaketti on saapunut. Hennesiltä tilattiin. Vaikka näitä samoja vaatteita on paikallisella Hennesillä, niin kuiteskin on kivempi tilata kerralla enempi. Eikä tässä edes ole kaikki. Loppuosa toimitetaan maaliskuussa. Itselleni en tilannut mitään, taaskaan. 

Pienemmälle khakinvihreää ja vaaleanpunaista.

Housut kumpaisellekin. Nämä värit on äidin suosikkeja, ja ovat toistaiseksi kelvanneet tytöillekin.

Isommalle pinkkiä, pienemmälle vihreää. Samanlaiset takit.

Sukkia tytöille. Hattuja oli kaksi, mutta toinen hattu (punainen, jossa valkoisia palloja) oli niin suosittu, että oli kuvanottohetkellä isomman päässä.