tiistai 21. kesäkuuta 2011

Nelivuotias

Nelivuotias kiipesi eilen syliin ja pohti ääneen seuraavaa:
"Kun minä täytän viisi vuotta, sitten en enää tule syliin."
Piti pienen pohdintatauon ja jatkoi sitten samasta aiheesta:
"Ja sitten en varsinkaan tule, kun täytän kuusi vuotta!"
Mutta neljävuotiaana voi vielä ihan hyvin kiivetä äidin ja isän syliin.

Nelivuotispäivien jälkeen meillä on itsenäistytty sellaista vauhtia, että ihan huimaa. Nelivuotias ei tarvitse äitiä tai isää kahluualtaan täyttöön, vaan osaa pumpata ilmapallopumpulla altaan itsekin - kaikki kolme rengasta. Mummoloissa käydessä ei riitä, että käy siellä, on myös voitava leipoa mummon kanssa pullaa ja sämpylöitä, mieluiten molempia. Iltalukemiseksi taaplataan lasten suomi-englanti -kuvasanakirjaa, kun vielä keväällä kelpasi paremmin Babar. Kesälomakohteista paras olisi kuulemma Japani, koska siellä on Hello Kittyn Sanrio Puroland -teemapuisto. Muita nelivuotiaan ehdottamia lomakohteita ovat Tanska (Legoland) ja Ranska (Euro-Disney), olkoonkin, että tänä kesänä tytöllä on tyytyminen Naantalin Muumimaailmaan. Mutta niitä omia lomakohde-ehdotuksia tulee jo. Ensi kesänä menemme vesipuistoon, ilmoitti hän eräänä päivänä. Sitä ennen on käytävä talvella ahkeraan uimahallissa, että ei sitten mene nenään vettä, kun laskee ensi kesänä vesipuiston liukumäestä, tiedotti nelivuotias.

Ja ne hevoset.  Jos jossain vain kavio pilkahtaa, niin sinnehän on mentävä. Tässä neitonen ratsastaa keväällä Utissa.  Oli ollut talutusratsastusjonossa ensimmäisenä. Kotiintuomisina äidille oli videonpätkää, missä polle päästeli pitkät pätkät ravia ja nelivuotias keikkui iloisesti satulassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti