lauantai 19. maaliskuuta 2011

Uusi suosikki

Marc Jacobsin Daisy, aivan ihana, kepeä ja pehmeän raikas tuoksu! Ostin vartalovoidetta, koska siinä tuoksu ei ole aivan yhtä voimakas kuin hajuvedessä. Ja myös siksi, että en halunnut tuusata päivän mittaisen ostosreissuni viimeisistä roposista 60 euroa hajuveteen! Luulen kyllä, että myöhemmin keväällä ostan sen hajuvedenkin, joten säästö ei ole ikuista.
Kävin eilen päiväreissulla Tallinnassa - herätys neljältä, laivan lähtö puoli kahdeksalta, kotiin illalla kymmeneltä. Matkan vuoksi ja varsinkin vähäisten yöunien vuoksi sisäinen kelloni on nyt sekaisin. Otin tänään päivällä parin tunnin nokoset, enkä edes huomannut maanjäristystä. Mies väittää ihmetelleensä jotain viiden sekunnin tärinää alkuiltapäivästä ja on täysin vakuuttunut siitä, että se oli juuri se maanjäristys. No,  eihän meiltä ole maanjäristyskeskukseen kuin sata kilometriä.
 Huomenna postailen lisää Tallinnan-kuulumisia. Kevät oli siellä paljon pidemmällä kuin täällä ja Rocca Al Maren ostoskeskuksen vaatekaupoissa kaikkea ihanaa, muun muassa Lontoo-suosikkini Mothercare. 

Tykkään kepeistä ja raikkaista tuoksuista. Edelliset suosikkini olivat Giorgio Armanin Acqua di Gio ja Guerlainin Aqua Allegoria Lilia Bella. Minulla ainakin on pienten lasten myötä jäänyt tällaisten meikkien sun muiden hemmottelujuttujen seuraaminen, enkä ole oikein kärryillä, mitkä tuoksut ovat uusia ja mitkä ei. Oletan kuitenkin, että tämä on sieltä uudemmasta päästä. 

1 kommentti:

  1. Mulla oli aikoinaan pitkään Dali Aqua suosikkina. Ja Escadan kevyt lilja tuoksu. Nyt suosikki on ihana pehmeä mystinen Shalimar. Se vaan on niiiin kallis.. ehkä eBay auttaa jossain vaiheessa =D

    VastaaPoista