torstai 31. maaliskuuta 2011

Tyttöjen nojatuoli uudistui

Tyttöjen pikkuisessa pehmonojatuolissa on nyt uusi kukikas päällinen.

Tässä tuoli ennen uudistusta. Kuva otettu pari viikkoa sitten ompelijaa varten, kun näytettiin milllaista tuolia ollaan tuomassa. Tytöt saivat tämän mummoltaan lahjaksi. Mummo puolestaan oli saanut sen ystävättäreltään, jonka pojan huoneessa tämä oli ollut. Ihan hyväkuntoinen ja napakka tuoli, kuosista päätellen ysärikamaa.

Yritin viime keväänä ommella tähän päällistä itse. Yritys epäonnistui täysin. Tämä on aika hankala tuoli + minä olen surkea ompelija = aivan toivoton yhdistelmä. Tässä nojatuolissa on pyöreitä kohtia vaikka miten, kuten nämä käsinojat, jotka sitten tietysti kapenevat alas mennessä. Tämä päällystettiin Verhosalongissa. Sieltä löytyi ihana englantilaistyyppinen, mutta kuitenkin raikas kangas. Vietiin tuoli lauantaina ja saatiin tänään. 

Irtotyyny, kas tässä näin!

Hyvää työtä tekivät. Tytöt ovat tyytyväisiä, ja suunnittelevat jo laskevansa tuolista mäkeä (kunhan nojatuolin vaan ensin keikkaa nurin).

Tuoliin on kaksivuotiaan pikkuäidin kiva istahtaa hoitamaan nukkevauvaa.

1 kommentti:

  1. Oi että kun tuli ihana tuoli oikea prinsessa tuoli, tosi kiva idea päällystää muuten hyvä tuoli uudelleen.

    VastaaPoista