maanantai 6. joulukuuta 2010

Rottinkikorit




Ikeasta ovat. Viime reissulla ne sieltä tuotiin. Nyt on niille sitten paikkakin löytynyt ja käyttötarkoitus selvinnyt. Niistä on tullut tyttöjen myssyjen, kaulureiden, huivien, laspasten, rukkasten, sukkien ja muiden talvijuttujen säilytyspaikkoja. Ja näyttääpä tuossa korissa olevan jotain meikäläisen vaatteitakin.
Tämä kuva muistuttaa siitä, että tarvitsemme uuden kameran! Yksi syy siihen, etten ole päivittänyt blogia aikoihin, on tämä pimeä vuodenaika ja kameramme, joka saa sen vaikuttamaan vieläkin pimeämmältä. Meidän kamera on tosi vanha peruskamera, jo parhaat päivänsä nähnyt. Järkkäriä on mietitty, joku Canon esimerkiksi. Vähän niitä uusia kameroita on jo kaupassa käyty käpäilemässä, mutta silti epäilen, että tämä talvi mennään vielä tällä vanhalla kameralla. Jolla muuten pitäisi ottaa tänään joulukorttikuva tytöistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti