maanantai 6. joulukuuta 2010

Joulukorttikuva otettu





Huh, huh! Niin meni vikkelään tuo joulukorttikuvan ottaminen, että huomattiin vasta parin tunnin kuluttua kuvan ottamisesta, että kuvasta unohtui jotain: koira!
Meillä oli tarkoitus, että Ville-shelttimme poseeraa kuvassa tyttöjen kanssa takan edessä, mutta meni taas jälleen kerran niin sählingiksi tuo neitosten paimennus, että koira unohtui kuvasta.
Kuva otettiin, ja tässä näkyy taustaa sekä asuja. Varsinaisessa joulukorttikuvassa tytöt istuvat takan edessä.
Tässä yllä olevassa kuvassa neitoset pupeltavat suklaapiparia. Se oli luvattu kumpaisellekin palkinnoksi, kunhan istuvat nätisti kuvauksen ajan. Kiristys ja lahjonta toimivat myös joulun alla.
Millan pusero ja Sofian talvimekko ovat Lahden löytöjä Jesper Juniorista. Käytiin lauantaina Triossa ja Sokoksella. Saatiin luultavasti Trion viimeinen vapaa parkkiruutu, vaikka oltiin siellä jo ennen puolta yhtätoista. Sokoksella nähtin joulupukki, jonka syliin kumpikaan neito ei uskaltanut mennä. Pukki oli oikein ammattimainen ja vieläpä lauloi kuin Pavarotti. Tytöillä riitti ihmettelemistä.
Käytiin Triossa myös lelukaupassa, jossa Sofia esitti toiveitaan. Milla vaan katseli ja osoitteli sormellaan lähes kaikkea mahdollista. Takaisin tullessa kaikki muut nukkuivat autossa, paitsi kuski.

2 kommenttia:

  1. Meillä korttikuva on edelleen ottamatta. Kun saisi vain lapsen ja koiran samaan kuvaan :)

    Kovasti näyttää piparit maittavan :)

    VastaaPoista
  2. Ihanat tytöt siellä ja kauniit vaatteet, meillä ei tänä vuonna joulukortti kuvia otettu vaan askarreltiin kortit itse.Joulukortti kuvista jää kyllä ihana muisto pitemmäksikin aikaa, saimme yhtenä vuonna ihanan joulukortit/koristeen oli leikattu huovasta sydän ja liimattu sen taakse lapsista kuva ja hyvän joulun toivotukset,kiva idea minkä taas muistin kun pengoin joulukoriste laatikkoa.

    VastaaPoista