torstai 13. syyskuuta 2012

Tiger

Tänään sitten avattiin Kouvolassa uusi kauppakeskus Veturi, jossa on kymmeniä liikkeitä ja yli 30 sellaista, mitä ei täällä ole aiemmin ollut, muun muassa Clas Ohlsson, Penn & Ur, Punnitse ja Säästä, useita uusia kahviloita ja pari ravintolaa, Esprit, Cubus, BR Toys, Carlings, Mekka, Sinelli, Sissi ja Marimekon myymälä, vaikkakin aiemmin kaupungissa on toki ollut vaatekaupassa oma pieni Marimekon osasto. Mutta nyt saatiin myymälä. 

Lisäksi avattiin meiksille täysin uusi tuttavuus, Tiimari-tyylinen krääsätaivas Tiger.  Sieltä nämä kuvissa näkyvät mahtilöydötkin ovat. Matto neljä euroa, nuo muut euron kipale tai eurolla kaksi tai eurolla kolme... Kaikki ostot eivät ole kuvassakaan ja multa meni kauppaan vaivaiset 13 euroa. Sinne jäi vielä vaikka mitä pakko-ostoja, jotka on sitten loppuviikosta pakko mennä ostamaan. Muun muassa irtoteetä järkyttävän ihanissa peltipurkeissa pari, kolme euroa. 

Olin niiin vakuuttunut, että en osta tuolta tänään mitään, mutta piti sitten kuitenkin sortua. Sen sijaan en ostanut kelloja, kenkiä, enkä vaatteita. Shoppailemassa käyneet työkaverit saivat tuonne haisemaan sata euroa naiseen jo aamupäivällä,  joten meikäläisen 13 euron löydöt ovat siis aika maltillisia, vai mitä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti