sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Huvipuistokausi alkoi!

Lapsille oli luvattu jo talvella, että kun Tykkimäen huvipuisto aukeaa, mennään käymään siellä heti avajaisviikonloppuna. Meillä tehdään vain kerran kesässä rannekereissu, ja muut reissut ovat sellaista hengailua. Tämä oli lähes nollabudjetin hengailureissu. Tässä on juuri syöty jäätelöt.

Milla, 2,  yllätti toteamalla lähes jokaisen laitteen kohdalla, että "Milla ei uskalla mennä tonne!"  Sofia jo vähän odotti laitteisiin pääsyä, mutta oli niin tohkeissaan huvipuistossa olosta, keinuista sun muista kiikuttimista, että ei ollut yhtään pahoillaan siitä, ettei saanut ranneketta. 

Meiltä ajaa huvipuistoon varttitunnissa. Kerran sinne on ilmainen sisäänpääsy, niin keinuissa ja liukumäissä huvittelu ei maksa mitään. Ja ainahan se on kiva nauttia huvipuiston tunnelmasta.

Milla tykästyi pienten liukumäkeen. Laski siitä varmaan 35 kertaa, ja olisi laskenut toisen mokoman, jos ei oltaisi lähdetty pois. Kuten joku jo on saattanut huomata, muutamissa kuvissa on surkea laatu. Meikäläistä on kiittäminen, onnistuin painamaan jotain ihmenappia kamerasta, ja otin kuvia kynttilävalaistusasetuksella, auringonpaisteessa. No, kun ottaa kuvia auringonpaisteessa kynttiläasetuksella, niin tällaisia niistä tulee!

Milla laskee liukumäessä omintakeisella takakenotyylillä. Joka laskun jälkeen nauratti niin, että! Kaikki muutkin tästä laskeneet olivat ikäluokkaa 2v. Tässä vieressä on kaksi jättiliukumäkeä, eikä ne nähtyään kukaan yli nelivuotias kehtaa laskea tästä pienestä. Joten tämä jää sitten pienimmille, mikä on hyvä juttu. 

Sofia alkaa olla siinä iässä, että pitää ottaa isoimmista esimerkkiä, vaikka nämä sitten olisivat ihan vieraitakin lapsia. Nämä "idolit" ovat yleensä viisivuotiaita. Sofian kerhossa on tyttö, joka on viisi vuotta, ja Sofia puhuu usein tämän viisivuotiaan tekemisistä varsin haltioituneena. Tämä viisivuotias kuulemma leikkii barbeilla ja osaa käydä aikuisten pöntöllä ilman supistajaa. Ei ihme, että Sofia odottaa kovasti viisivuotispäiviään ja kysyy usein, koska viisivuotispäivät ovat. (saa odottaa vielä helmikuuhun)
Tässä Sofia tekemässä viisivuotiaiden touhuja eli kiipemässä huvipuiston Tarzan-naruradalla. Mietti pitkään meneekö vai ei, tirautti parit kyyneleetkin, kun ei ensin uskaltanut, mietti tulevansa takaisin sitten viisivuotiaana, mutta yritti sitten kuitenkin. Konttasi lopulta ilmanaruradan läpi päästä päähän neljä kertaa ja oli iloinen saavutuksestaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti