sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Lystisunnuntai

Näillä meidän kotinurkilla kevään seurapiiritapahtumat ovat pyörähtäneet jo käyntiin. Ensimmäisenä oli vuorossa Valkealassa lasten Lystisunnuntai, jossa käydään aina kahdesti vuodessa, keväisin ja syksyisin. Milla odotti kovasti ongintaa ja on tässä katsomassa, mitä ämpäristä löytyy.

Siellä oli Kinder-muna, iso postikortti sekä karhuherra Paddington-nimilappu matkalaukkuun. Oli tyttö kovasti mielissään saaliistaan. Isompi ei halunnut onkia ollenkaan, vaikka kuinka yllytettiin.

Juhlissa esiintyivät Mimi ja Kuku, jotka ainakin allekirjoittanelle ovat vieras kaksikko. Lapset tykkäsivät. Esityksen päätyttyä pieni yleisö sai jäädä pomppimaan sinisten pehmomattojen päälle. Taisi olla meidän tyttöjen mielestä se lastenjuhlien paras juttu. Viime kerralla täällä oli oikein sellaisia isoja voimistelusalin paksuja voimistelumattoja, mutta nyt eivät olleet laittaneet. 

Pihalla oli paikallinen vpk paloautonsa kanssa. Menomatkalla neitoset eivät uskaltaneet paloauton kuskin paikalle istumaan, mutta kun lähdettiin kotiin, molemmat halusivat vuorollaan paloautoon.

Tähän oli ihan jonoa, mutta hyvin jaksoivat jonottaa.

Touhupäivän jälkeen on hyvä mennä saunaan. Kun on pakkasista päästy, ei enää tarvitse kantaa pihasaunaan vesiä sisältä ämpärillä, vaan voi laskea vesipisteestä letkulla. Onhan tuo nopeampaa.

3 kommenttia:

  1. Ihanan kuuloinen tapahtuma. Onko teillä pihasauna? Ihan mahtavaa, siellä on oma tunnelmansa.

    VastaaPoista
  2. Joo, meillä on edellisten asukkaiden jäljiltä pihan perällä sellainen mutterin muotoinen pihasauna, missä on piippalakkikatto. Miehen kanssa on puhuttu, että jos ei olisi ollut tuollaista valmiina, kun muutettiin tähän, niin ei varmaan olisi tullut hankittua. Samoilla kuorilla on myynnissä myös grillikota, eikä niistä näy ulospäin, että onko sauna vai grillikota, ovat ihan samiksia ulkoa :-)

    VastaaPoista
  3. Kiva päivä on ollut teillä, piha sauna on niin kiva siellä ja sen lämmittämisessä on oma tunnelmansa:)

    VastaaPoista