sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Jokunen viikko jouluun






Nämä kuvat ovat viime joulua.
Tänä vuonna en ole vielä tehnyt joulun eteen mitään, mutta onhan tuota aikaa. Töissä ollessa aikaa vaan ei ole niin hyvin kuin viime vuonna, kun olin kotona. Pian on käytettävä illat ja viikonloput hyöydyksi. Vähän jo panikoin, miten oikein ehtii kaiken tehdä, siivouksesta joulun laittoon. Lahjoja en ole ajatellut vielä yhtään.
Tänä viikonloppuna jouluvalmistelujen aloitus ei kuitenkaan onnistu, nimittäin joudun lauantaina joulupukin apuriksi auttamaan kuvauksessa, jossa kuvataan pikkuväkeä pukin sylissä jouluavajaisissa. Sillä sitä kai on hyvä aloittaa jouluvalmistelut, pääsee ainakin hyvin tunnelmaan, kun istuu samassa teltassa pukin kanssa melkein tunnin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti