London Eye. Olen odottanut tähän pääsyä jo 10 vuotta, sen aikaa mitä se nyt on ollut olemassa. Toissa vuonna päästiin aika lähelle, kun käytiin ihastelemassa tätä ihan läheltä, mutta tällä kertaa mennä posautettiin lippujonoon heti ensimmäisenä lomapäivänä.
Ostettiin pikalippu, joka nyt ei ollut paljoa kalliimpi, ja päästiin heti vaunuun jonojen ohi. Se eka neljännes pyörähdyksestä oli aivan kamala. Olisin vaikka ollut valmis maksamaan lippurahat tuplana, että olisin päässyt pois. Se oli ihan hirveän korkealla. Sitten mies huomasi, että jos katsot tuonne ylös, siinä näkyy sen pyörän puoliväli. Eli pitäis kestää. Ja ihme ja kumma, kun pääsi sen puolivälin yli, alkoi helpottaa. Siellä aivan ylhäällä pääsin jopa siitä keskipenkistä ylös - juu istuin melkein koko ajan! Olin meidän kopin ainoa matkustaja, joka koko ajan lähinnä istui... Suurin osa seisoi aivan siinä ikkunan vieressä -tai no, yhtä ikkunaseinää se oli koko koppi, jotain panssarilasia lattiasta kattoon. Joku jopa nojasi oveen, jossa luki, että älä nojaa tähän oveen.
Pyörä on 135 metriä korkea ja hyvällä ilmalla näkee jopa 40 kilometrin päähän. Olettaen, että uskaltaa mennä aivan siihen ikkunan viereen seisomaan. Minä huomasin sieltä lähinnä Big Benin, läheisiä toimistorakennuksia sekä St Thomasin sairaalan. Ehkä pitäisi mennä uudestaan. Jos sitten uskaltaisi katsoa uloskin.
Samalla kyllä tein päätöksen, että jos meidän poppoo joskus hamassa tulevaisuudessa käy Pariisissa, jätän Eiffelin tornin väliin. Se kun on yli 300 metriä korkea. Eikö suurimmalla osalla ihmisistä tosiaan ole korkean paikan kammoa?! Näemmä ei...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti