Yläkerrassa tapahtuu

Syksyllä tulee yhdeksän vuotta täyteen tässä kodissa. Kun alakerrassa tuntui, että seinät alkavat tulla vastaan, ei auttanut kuin levitä yläkertaan. Eli tuohon tuossa kuvassa. Se oli vielä kuukausi sitten kylmä ja nuhjuinen puruvintti, mutta pian siellä näyttää toisenlaiselta. Paneelit on jo seinillä, sähkötöitäkin vähän tehty, mutta lattia on vielä aivan vaiheessa. Josko se loppuviikkoon mennessä näyttäisi jo vähän toisenlaiselta.

Tässä meidän talomme yläkerran vanha puoli. Se on ollut viimeiset vuodet varastona, paitsi ei ole enää, sillä kuukausi sitten vintti tyhjennettiin (mikä operaatio!). Toivottavasti jo ensi viikonloppuna pääsen maalipensselin kanssa heilumaan. Tulee tännekin vähän eri näköistä. Miten nyt nuo raksamiehet saavat oman osansa tehtyä.

Tähän näin: portaat. Tuohon kun puhkaisee reiän (melkein on jo puhkaistu) niin pääsee meidän keittiöön. Kyseisestä kohdasta oli purettava vanha leivinuuni, mutta se oli jo tullut tiensä päähän, eikä meillä ollut sille enää vuosiin mitään käyttöä.
Mulla on ollut viimeiset kaksi kuukautta ihan täydellistä blogihiljaisuutta. Kai se johtuu tuosta pimeästä vuodenajasta... nyt alkaa aurinko jo vähän paistamaan, ja kun kotonakin remontti edistyy, niin eiköhän taas kohta ole enemmän päiviteltävää.
Toinen syy blogihiljaisuuteen on Instagram (ja Pinterest, kai myös). Olen ihan hurahtanut tuohon Instaan, ja kun vielä Pinterestiäkin päivittää, niin ei ihme, ettei ole blogiin aika riittänyt. Mutta jospa sitä tässä keväällä yrittäisi parantaa tapansa. Saa nähdä, onko enää lukijoitakaan jäljellä!

Oispa jo maanantai!

Oispa tosiaan jo maanantai. Nimittäin maanantaina ilmestyvät nämä ihanuudet, uudet 1. luokan nallepostimerkit. Niitä täytyy tietysti käydä noukkimassa postista, vaikka en mikään keräilijä olekaan. Ihan eri asia sitten, raskiiko näitä kenellekään lähettää. Tai ehkä sitten, jos jättää itselleen yhden arkin muistoksi!

Kynttilätunnelmaa



Olen vasta tänä talvena keksinyt kynttilät. Olenhan niitä aiemminkin poltellut, lähinnä tuikkuja, mutta joulun tienoilla innostuin polttelemaan vähän isompiakin. Ja niihinhän jää ihan koukkuun. En enää osaa ollakaan olohuonessa, jos ei ole illalla muutamaa kynttilää palamassa. Ja onneksi kynttilävarastot olivat sen verran isot, että näistä on riittänyt polteltavaa jo kolmisen viikkoa. Kohta tosin täytyy täydentää varastoa, sillä enää on vain muutama kynttilä jäljellä. Tuikuista olen luopunut kokonaan, koska niitä saa olla yhtenään sytyttelmässä, kun eivät kestä paljon mitään. Melkein niitä menee yhdessä tuikussa lähes kaksi illassa.



15v

Maanantaina 13. tammikuuta meidän huushollin ainoa nelijalkainen asukas täyttää 15 vuotta. Shelttipoika Ville oli isännän seurana jo silloin, kun minä tänne muutin, eli se on siis miehen jälkeen huushollin toiseksi pitkäaikaisin asukas. Minä ja muksut tullaan perässä.

Ville on onneksemme ja iloksemme pysytellyt terveenä. Pari kesää sitten se säikäytti meidät kaikki pahanpäiväisesti, kun Ville yhtäkkiä alkoi kävellä pitkin seiniä ja meni muutama päivänä suorilta jaloilta jopa aivan nurin. Eläinlääkäri otti kokeita kokeiden perään, mutta ei löytänyt mitään varsinaista vaivaa.  Epäilimme jo kasvainta tai ties mitä, mutta eipä vaivoja ole sen koommin näkynyt. Koira on saanut elää terveen ikämiehen elämää.

Ja viimeiset kolme ja puoli vuotta se on ollut talon ainoa koira. Siihen asti Ville jakoi elämänsä toisen sheltin, Nallen, kanssa. Nalle kuoli 13-vuotiaana kesällä 2010. Sekin oli jo vanha. Hurjaa ajatella, että Ville menee siitä nyt vuodella ohi. Tai vaikkapa menisi kahdellakin, mistäs sen tietää. Sheltit ovat niiden koirarotujen joukossa, joiden edustajat todennäköisimmin elävät jopa 16-vuotiaaksi. Totta maar me toivotaan, että Ville on yksi noista...
Kuten kuvasta näkyy, Ville on Nallea jonkin verran isompi.  Nalle on sen korkuinen mitä shetlanninlammaskoiran kuuluukin olla ja Ville isompi. Tämä johtuu siitä, että männä vuosina, siis todella todella kauan sitten, shelttien jalostuksessa käytettiin myös collieita. Siellä täällä pentueissa sitten aina putkahtaa maailmaan näitä hieman isompia shelttejä. Pentueen toiset sheltit olivat aivan normaalin kokoisia. (tai jos tarkkoja ollaan, Ville oli pentueensa pienin syntyessään, mutta otti siskot ja veljet kiinni ja meni niistä koossa jopa ohi)

Vanhuksen elämä on leppoisaa. Enää Ville ei jaksa pitkiä kävelylenkkejä, mutta se pääsee käpöttelemään pihalle monen monta kertaa päivässä, lähes maalla kun asutaan. Toisista koirista se lähinnä hermostuu. Olemme miettineet Villen pitkän iän salaisuutta, ja tulleet siihen tulokseen, että varmaankin vastaus löytyy herkkupaloista. Villen tapauksessa herkkuja ovat myös tomaatti ja kurkku. Jos haluaa keittiöön kaverin salaatin tekoon, niin Ville on kyllä ensimmäisenä tarjoutumassa vapaaehtoiseksi. Jos vaikka saisi syödä tomaatin kantoja ja muutaman kurkkupalan...

Jouluaattona

Joulupukki kävi ja toi muorinkin mukanaan. Säkki oli täynnä lahjoja, joskin pukki unohti lähtiessään säkin olohuoneeseen - lapset huomasivat. Pitää toimittaa pukin säkki Korvatunturille ensi vuotta ajatellen...

Räps!

Ifolorilta tuli äsken sähköpostia. Joulukortit postitettu. Tämä kuva siihen meidän korttiin päätyi. Joku on sanonut, että hankalinta valokuvausta on lasten kuvaaminen ja eläinten kuvaaminen. Entäpä sitten, kun yrittää saada lapsia ja eläimiä samaan kuvaan? No, tässä on tulos!
Näkyy tuolta meidän ikämieheltä sentään kuono ja häntä, eli ihan tarpeeksi koiramaisia piirteitä kai, vaikka ei nyt varsinaista "naamaa" näy ollenkaan. 

Tässä meidän studio, eli omalla pihalla ihan parkkipaikan vieressä.

Tämmöinen siitä sitten tuli. 

Namskis namskis!

Lontoon-reissun ensimmäinen makuelämys, Starbucksin Moccha Frappucino lentokentällä. On vaan niin miu mau mukkanen tämmöinen kylmä kahvijuoma. Olkoon tuo Starbucks jossain päin maailmaa vaikka kuinka arkipäiväinen, mutta onhan tuo täällä Suomessa vielä melkoinen ihmetys. Tiedä sitten, miksi eivät availe niitä kahviloitaan kuin Helsinkiin ja lentokentälle. Kyllä me täällä maallakin kahveella käytäisiin!

Mutta takaisin Lontooseen. Tässä aamulatte ja mustikkamuffinssi, jonka kävin syömässä Portobello Roadilla kivassa pienessä kahvilassa matkaseuralaisten kanssa. Tuossa kuvassa muuten oikeasti näkyy kahvilasta varmaan kolmasosa, niin pieni se oli.

Hotlan vedenkeitin ja teepussi, PG Tips! Jos mulle jostain teestä tulee mieleen Englanti, niin se ei ole Twinings, eikä Lipton, vaan PG Tips. Ja nimenomaan just nämä tällaiset perusteepussit. 

Tässä ollaan Annen kanssa iltaoluella ja -siiderillä aivan Piccadillyn nurkilla. Tuo musta mönjä on oliivitahnaa,  ja se sopi nuitten leipien kanssa aivan mahtavasti yhteen. Ei varmaan tarvinne sanoa, että leipäsetkin veivät kielen mennessään. Oltais varmaan molemmat voitu syödä tuo annos yksin, mutta syötiin nyt kuitenkin puoliksi. Lisäksi meille tuotiin dipiksi vielä oliiviöljyä. 

Täytyy sitä pikaruokapaikassakin reissulla käydä. Mäkkäreitä on täälläkin, joten Lontoon must-kohde miulle on ollut jo pidemmän aikaa Spudulike, joka myy täytettyjä uuniperunoita. Kuvan annos on uuniperuna tikka masala -täytteellä.
Lisäksi söimme reissulla myös pubissa, mutta eihän mulla tietenkään tullut siitä sapuskasta yhtään kuvaa otettua, vaikka pubi ruokailuympäristönä on hyvinkin viehättävä ja kotoisa.