tiistai 24. joulukuuta 2013

Jouluaattona

Joulupukki kävi ja toi muorinkin mukanaan. Säkki oli täynnä lahjoja, joskin pukki unohti lähtiessään säkin olohuoneeseen - lapset huomasivat. Pitää toimittaa pukin säkki Korvatunturille ensi vuotta ajatellen...

tiistai 10. joulukuuta 2013

Räps!

Ifolorilta tuli äsken sähköpostia. Joulukortit postitettu. Tämä kuva siihen meidän korttiin päätyi. Joku on sanonut, että hankalinta valokuvausta on lasten kuvaaminen ja eläinten kuvaaminen. Entäpä sitten, kun yrittää saada lapsia ja eläimiä samaan kuvaan? No, tässä on tulos!
Näkyy tuolta meidän ikämieheltä sentään kuono ja häntä, eli ihan tarpeeksi koiramaisia piirteitä kai, vaikka ei nyt varsinaista "naamaa" näy ollenkaan. 

Tässä meidän studio, eli omalla pihalla ihan parkkipaikan vieressä.

Tämmöinen siitä sitten tuli. 

maanantai 9. joulukuuta 2013

Namskis namskis!

Lontoon-reissun ensimmäinen makuelämys, Starbucksin Moccha Frappucino lentokentällä. On vaan niin miu mau mukkanen tämmöinen kylmä kahvijuoma. Olkoon tuo Starbucks jossain päin maailmaa vaikka kuinka arkipäiväinen, mutta onhan tuo täällä Suomessa vielä melkoinen ihmetys. Tiedä sitten, miksi eivät availe niitä kahviloitaan kuin Helsinkiin ja lentokentälle. Kyllä me täällä maallakin kahveella käytäisiin!

Mutta takaisin Lontooseen. Tässä aamulatte ja mustikkamuffinssi, jonka kävin syömässä Portobello Roadilla kivassa pienessä kahvilassa matkaseuralaisten kanssa. Tuossa kuvassa muuten oikeasti näkyy kahvilasta varmaan kolmasosa, niin pieni se oli.

Hotlan vedenkeitin ja teepussi, PG Tips! Jos mulle jostain teestä tulee mieleen Englanti, niin se ei ole Twinings, eikä Lipton, vaan PG Tips. Ja nimenomaan just nämä tällaiset perusteepussit. 

Tässä ollaan Annen kanssa iltaoluella ja -siiderillä aivan Piccadillyn nurkilla. Tuo musta mönjä on oliivitahnaa,  ja se sopi nuitten leipien kanssa aivan mahtavasti yhteen. Ei varmaan tarvinne sanoa, että leipäsetkin veivät kielen mennessään. Oltais varmaan molemmat voitu syödä tuo annos yksin, mutta syötiin nyt kuitenkin puoliksi. Lisäksi meille tuotiin dipiksi vielä oliiviöljyä. 

Täytyy sitä pikaruokapaikassakin reissulla käydä. Mäkkäreitä on täälläkin, joten Lontoon must-kohde miulle on ollut jo pidemmän aikaa Spudulike, joka myy täytettyjä uuniperunoita. Kuvan annos on uuniperuna tikka masala -täytteellä.
Lisäksi söimme reissulla myös pubissa, mutta eihän mulla tietenkään tullut siitä sapuskasta yhtään kuvaa otettua, vaikka pubi ruokailuympäristönä on hyvinkin viehättävä ja kotoisa. 

Pienille prinsessoille

Harrodsin leluosastolla on aivan ihania pikkutyttöjen prinsessa-asuja. Ihania ovat hinnatkin. Tässä kuvassa näkyvät kahisevat unelmat maksavat noin 200 puntaa edullisimmillaan. Noitten jälkeen ne BR-Toysin 35 euron hintaiset Disneyn prinsessamekot, joita meilläkin on, alkavat tuntua ihan tosi edullisilta.

Reissukaverien kanssa mietittiin, että osaispa ommella! Tästä sitä saisi inspiraatiota kerrakseen. Pakkohan näitä oli käydä käpäilemässä ja ihastelemassa. 

Tässä vähän värikkäämpiä prinsessa- ja keijukaisunelmia 4-8 -vuotiaille.

Nämä eivät ole hassumman näköisiä ja ne olivat myös kaikista Harrodsin prinsessapuvuista edullisimpia, vain siinä 40 punnan hujakoilla. 

Tässä vielä lopuksi yksi niitä tyyriimpiä pikkutyttöjen prinsessapukuja.

Harrodsin jouluosasto 2013

Harrodsin joulumaailma on tänä vuonna pienempi kuin koskaan. Tämä havainto tehtiin peräti neljän suomalaisen naisen voimin, niin kyllä se uskottava on.
Tuo joulupukki muuten on tehty legoista ja se on noin kaksi metriä korkea. 

Kimalletta tuntui olevan yhden jos toisenkin joulukoristeen pinnassa. Komeitahan nuo ovat, mutta miten niitä nyt muka saa tuotua matkatavaroissa ehjänä kotiin... Harrodsin jouluosastolla aktiviteetit olivat tasoa "ihasteltiin". 

Lisää bling blingiä!

Koristeita eri sävyissä. Kalliita koristeita eri sävyissä.
Harrodsin tyyliä Harrodsin hinnoin.

Kas ostapas nätti pallo, vain seitsemän puntaa! Mikä lie pihiyskohtaus iskenyt, mutta kävelin jouluosastolta pois tyhjin käsin. Mä luulen, että nuo ovat nostaneet hintoja aika reippaasti parin viime vuoden aikana. 

Onhan nuo lontoolaiskoristeet vaan niin ihania tietysti. Onneksi oon aikaisempina vuosina kärrännyt niitä kotiin muutaman kipaleen, niin nyt ei tyhjin käsin pois kävely jouluosastolta niin kauhiasti edes harmittanut.

Harrods Express

En saanut tämän parempaa kuvaa Harrodsista kännykameralla. Aika surkea foto, tien toiselta puolelta otettu, mutta kyllä tuon hätäisesti Harrodsiksi tunnistaa!

Tämän joulun teemana näyteikkunassa on luksusjuna eli Harrods Express. 

Tässä yksi junan matkustaja juhlatamineissaan. Näitä ikkunoita oli varmaan tusinan verran ja jokainen oli viimeisen päälle suunniteltu ja toteutettu. 


sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Lontoon näyteikkunakatsaus

Tässä pieni katsaus Lontoon näyteikkunoihin.  
Nämä kuvat otettu Regent Streetin ja Oxford Streetin varrella.

Enimmät taitavat olla Accessorizen ikkunoista.





perjantai 6. joulukuuta 2013

Lontoo marraskuussa

On mukamas ollut Lontoon reissun jälkeen sen verran kiireitä, että ei ole edes ehtinyt blogia päivittää. No,  tänään olen viettänyt itsenäisyyspäivää vatsataudissa kotona, joten hyvin joutaa hetken tietokoneellakin istumaan. Tässä kuvassa National Portrait Gallery, oikein pirteä ja reipas museo ja näyttelypaikka.

Oltiin Portobello Roadilla ensimmäisten joukossa, kuten kuvasta näkyy. Ei siellä aamukahdeksan jälkeen oikein ole vielä ketään. Vaan jo alkoi tunkua olla, kun lähdettiin pois. Onneksi ehdittiin tutustua second hand -tarjontaan kaikessa rauhassa, ilman ihmisvilinää.

Tää on oikein viehättävä pubi muistaakseni Old Bond Streetin sivukadulla. Ei käyty siinä tällä kertaa, mutta täytyy muistaa seuraavalla reissulla piipahtaa tuohonkin, sillä sen on pakko olla sisältä yhtä ihana kuin ulkoakin.

Covent Gardenin joulupalloja.

Lapset tietysti toivoivat, että äiti käy reissulla Disney Storessa. Tulihan tuolla käytyä, mutta mitään en ostanut. Jäi enemmän kuvien napsimiseksi. Hamleysilla taas tuli tehtyä sitäkin enemmän löytöjä.

Käytiin iltasella Annen kanssa fiilistelemässä Towerin sillalla. Suurin osa ajasta kuluu metrossa istuessa, koska menee tuonne miten päin tahansa Circle Linea, niin se on juuri siellä toisessa päässä. Saattaa olla, että jos oikein otan itseäni niskasta kiinni, niin teen vielä näyteikkunapostauksen, nimittäin reissulla näkyi aivan ihania näyteikkunoita, joista ykkösenä tietysti Harrods Express. Mutta oli pienilläkin kaupoilla oikein somia koristeluja ikkunoissa.