lauantai 24. elokuuta 2013

Taiteiden yössä nähtyä

Kouvolassa vietettiin taiteiden yötä jo viikko sitten, mutta minä sain purettua kännystä nämä kuvat vasta tänään. Tässä kuvassa ei ehkä näy kovin hyvin, mitä olen ajanut takaa, eli kuinka ihania ovatkaan tuollaiset värikkäät vanhanaikaiset lamput... Kuva ei tee oikeutta sille, miten suloinen ja kaunis tämä piha oikein oli! Kyseinen piha on Kouvolan museokorttelissa ja osallistui taiteiden yöhön. Olisiko tämä ollut Pikkupuoti Ainon piha...  Kyllähän tästä vähän jyvälle pääsee, mutta livenä nähtynä tämä näkymä oli yksi ihanimpia syyspihoja mitä olen nähnyt.
Nuo valot, oih!

Mulla jopa hävisi ikuinen kammoni värikkäitä pihavaloja kohtaan.  Ilokseni huomasin, että Prisma myy (Airamin?) vastaavia pihavaloja, joissa on väreinä keltaista, punaista, sinistä ja vihreää. Voisin jopa harkita. Onhan meilläkin noita omenapuita, jonne kyllä johdot yltää, kunhan vaan virittelee.

perjantai 16. elokuuta 2013

Omaa aikaa

Esikoinen aloitti tiistaina eskaritaipaleensa. Tämä taas on tuonut pikkusiskolle kauan kaivattua omaa aikaa.  Neitosen oma aika alkaa aamulla ennen kahdeksaa ja päättyy iltapäivällä. Tyttö on päivähoidossa mummolassa, ja on kuulemma jo todennut, että on mukavaa, kun saa leikkiä rauhassa.  :D

Siskon ollessa eskarissa, nelivuotias voi päättää ihan itse, mitä haluaa tehdä. Värityskirjat ovat olleet listalla kärjessä. Myös satukirjojen selaaminen on ollut suosittua. Sekä tietysti nukkeleikit.

Mulla on tänään kesän viimeinen perjantaivapaa. On tää vaan niin kivaa, arkena kotona! Arkivapaa on ihan eri asia kuin vapaa viikonloppu, mun mielestä ainakin. Voi vaikka päivittää blogia ja mennä sitten juomaan teetä ja katsomaan, miten nelivuotiaan värityspuuhat edistyvät :)

torstai 15. elokuuta 2013

Maustekasvit

Basilika Greengaten kannussa. Hyvin on kasvanut ja viihtynyt keittiön ikkunalaudalla koko kesän. Vähän on aina napsaistu oksia sieltä täältä ja otettu maustetta salaattiin. 

Oliko tämä nyt sitruunabasilika? En ole vaivan varma... Citymarketin löytöjä, ja näyttää tämäkin viihtyvän ikkunalaudalla, vaikka ei ole siinä ollut vasta kuin pari viikkoa.